Uutisarkisto

María de Buenos Aires -harjoitukset Promenadisalissa.

Buenos Airesin María on tarina naisesta tangon, kapakoiden ja katolisen kirkon pyörityksessä – ”Älä yritä ymmärtää liikaa, vaan anna musiikin virrata”

Pori Sinfoniettan María de Buenos Aires -konsertti esitetään torstaina 30.9. Promenadisalissa kello 19 alkaen. Orkesterin vieraina ovat kapellimestari Jukka Iisakkila,…
Huutomerkki

Harjavallan BASF:n akkumateriaalitehtaan ja sen alihankkijayritysten epidemia on saatu hallintaan hyvällä yhteistyöllä - uusia tartuntoja vain kolme

BASF:n työmaalla on todettu epidemian alusta yhteensä 111 tartuntaa, lisäksi 171 henkilöä on ollut altistumisen jälkeisessä karanteenissa.
Huutomerkki

Noormarkun yhtenäiskoulussa altistumisia koronavirukselle myös 2A ja 8C-luokilla

Noormarkun yhtenäiskoulussa on ollut altistumisia koronalle viime viikolla myös 2A-luokalla ja 8C-luokalla. 2A-luokan viimeinen altistumispäivä on ollut 24.9. ja 8C-luokan…
Kaksi lasta katsovat ikkunan edessä olevaa taideteosta, sisäkuva.

Kaikkea maan ja taivaan välillä -teos Piilitien päiväkotiin

Piilitien päiväkoti juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan ja sen kunniaksi toteutettiin päiväkotiin yhteistyössä lastenkulttuurikeskus Kruunupään kanssa julkinen teos.
Lähikuva käsistä, jotka pitelevät palkintopatsasta Vuoden Porilainen kaupunkiteko 2021 -tekstillä. Palkinto annettu Kirjurinluodolle.

Eläköön Kirvatsi - Kirjurinluoto valittu Vuoden 2021 Porilaiseksi kaupunkiteoksi

Porin keskuspuisto Kirjurinluoto on palkittu Vuoden 2021 Porilainen kaupunkiteko -palkinnolla.
Musta Pori-karhuhahmo oranssilla taustalla, liikkeellä eteenpäin.

Porin karhu on lähtenyt liikkeelle - ota käyttöön somessa

Jos someen haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Kas Pori-karhut vekkulit on nyt käyneet suureen joukkohon. On aika Pori-karhujen some-retken!
Mir-sukellusalus, kuva Emil Aaltosen museo

Rosenlew-museon ja Satakunnan Museon luennot alkavat

Rosenlew-museossa järjestetään syksyllä Merellä ja meren alla -luentosarja ja Satakunnan Museossa Karttojen maailma -luentosarja.
Huutomerkki

Noormarkun yhtenäiskoulussa altistumisia koronavirukselle viime viikolla 6A ja 9A -luokilla

Noormarkun yhtenäiskoulussa on ollut altistumisia koronavirukselle 6A ja 9A-luokilla viime viikolla.
Heijastinpäivän 2021 markkinointikuva

Liisantorin heijastinseinä tarjoaa turvaa liikenteeseen ja pimeneviin iltoihin

Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään vuosittain lokakuun ensimmäisenä päivänä. Liisantorilta löytyvät heijastinseinät kannustavatkin 1. lokakuuta alkaen kaikenikäisiä tienkäyttäjiä heijastimien käyttöön. Porin kaupungin…
Maire-veistos

Kerttu Horilan Maire-veistos kunnostetaan ja viedään talveksi SAMKin Porin kampukselle

Porilaisia kesän Eetunaukiolla ilahduttanut Kerttu Horilan Maire-veistos siirretään 27.9.2021 kunnostettavaksi. Syksyn aikana veistos puhdistetaan ja sitä korjausmaalataan Porin taidemuseon tiloissa.