Uutisarkisto

piirretyssä kuvassa ikäihmiset digilaitteiden kanssa

Ikääntyneitä rohkaistaan 5. lokakuuta tutustumaan digitaalisiin palveluihin SeniorSurf-päivässä.

Vanhusten viikkoa vietetään lokakuun ensimmäisellä viikolla. Tiistaina 5. lokakuuta vietetään valtakunnallista SeniorSurf –päivää, joka rohkaisee ikääntyneitä tutustumaan digipalveluihin ja niiden…
Opiskelijat

Hei kuudesluokkalainen! Hae Porin yläkoulujen painotettuun opetukseen

Haku Porin kaupungin yläkoulujen painotettuun opetukseen on parhaillaan käynnissä. Painotettuun opetukseen voivat hakea tällä hetkellä kuudennella luokalla opiskelevat oppilaat. Opetus…
Keskustan uimahalli

Keskustan uimahallissa uimakilpailut lauantaina, vaikutuksia ison altaan käyttöön koko viikonlopun ajan

Porin Uimaseura järjestää junioreille suunnatut Tua Noi Uinnit -nimellä kulkevat uimakilpailut keskustan uimahallissa lauantaina 2.lokakuuta 2021. Halli on yleisökäytössä myös…
Huutomerkki

Noormarkun yhtenäiskoulun viime aikaisten korona-altistumisten kokonaistilanteesta tehty arvio – koulu jatkaa lähiopetuksessa

Oppilaitoksen sulkemiseen tartuntatautilain nojalla ei ole riittäviä perusteita Noormarkun yhtenäiskoulussa. Koko koulun sulkemista harkitaan vasta viimesijaisena keinona.
Nuija

Perusturvalautakunta päätti esittää, ettei Kiinteistö Kuntotie 2 Laviaa aseteta myyntiin

Perusturvalautakunta käsitteli kokouksessaan 30.9. kaupungin hallituksen lausuntopyynnön liittyen Laviassa sijaitsevan Kiinteistö Kuntotie 2 myyntiä.
kuvassa Porin nuorisotalon sisätilat

Koronarokotukset Porin nuorisotalolla päättyivät perjantaina 24.9. – pop upit ja terveysasemat jatkavat rokottamista

Porin perusturva laajensi koronarokotuksia Porin nuorisotalolle keväällä viikolla 15. Rokotuksia suoritettiin pääsääntöisesti nuorisotalolla arkisin virka-aikana ja lisäksi pop up tyylisesti.
siivoustalkoot kuva

Porin kaupungin kiertotaloushankkeessa on valmistunut kaksi uutta toimintamallia

Porin kaupunki on sitoutunut kiertotalouden edistämiseen viiden osahankkeen kautta osana kansallista CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hanketta. Uudet yhteiskäytön ja lainaamisen…
Ovi, jonka yläpouolella lukee Pori Sans -fontilla Skatehalli.

Skatehallin kausi käynnistyy perjantaina 1. lokakuuta

Skatehalli aukeaa jälleen pitkän tauon jälkeen perjantaina 1. lokakuuta. Osoitteessa Herralahdenraitti 1 sijaitsevassa skatehallissa on omat vuorot skeittaajille, BMX-pyöräilijöille ja…
Länsiväylän liikenneympyrä

Porin liikenneonnettomuuksien määrä laskussa – henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksia edelleen selvästi vertailukaupunkeja enemmän

Porissa tehdään aktiivisesti töitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Onnettomuustilastoja seuraamalla pystytään reagoimaan liikenteen ongelmakohtiin ja tekemään erilaisia liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Porin vuoden…
Huutomerkki

Harjavallan BASF:n akkumateriaalitehtaan ja sen alihankkijayritysten epidemia on saatu hallintaan hyvällä yhteistyöllä - uusia tartuntoja vain kolme

BASF:n työmaalla on todettu epidemian alusta yhteensä 111 tartuntaa, lisäksi 171 henkilöä on ollut altistumisen jälkeisessä karanteenissa.