Uutisarkisto
Talviaikataulut voimaan joukkoliikenteessä torstaina – uusia vuoroja Friitalan, Pietniemen ja Toejoen suuntiin
Porin ja Ulvilan joukkoliikenteen vuorotarjonta kasvaa, kun peruskoulut palaavat kesälomalta torstaina 11. elokuuta. Silloin astuvat voimaan myös joukkoliikenteen talviaikataulut. Useita…
Mäntyluoto–Tahkoluoto-radan päällysrakenteen vaihtourakka alkaa Porissa
Väyläviraston hankkeessa perusparannetaan Pori–Mäntyluoto–Tahkoluoto-rataosuus noin 25 kilometrin matkalta. Mäntyluodon ja Tahkoluodon välisellä rataosalla käynnistyy päällysrakenteen vaihtourakka elokuussa. Hankkeella on myös…
Puuvillan kirjasto suljetaan syyskuussa
Kauppakeskuksen asiakkaiden olohuoneena vuosia toiminut Puuvillan kirjasto suljetaan syyskuun puolivälissä. Syynä sulkemiselle on vuokrasuhteen päättäminen. Kauppakeskus on tarjonnut tilat kirjastolle…
Keskustan liikenteen muutokset kesäkävelykadun, SuomiAreenan ja Pori Jazzien myötä
Viikon 28 tapahtumat aiheuttavat yhdessä jo käytössä olevan kesäkävelykadun kanssa pieniä muutoksia keskustan alueen liikenteeseen ja linja-autojen reitteihin. Teiden sulkeminen…
Kesäkuussa maksetaan taas palveluista mitä halutaan
Seuraavaa Maksa mitä haluat -päivää vietetään keskiviikkona 22. kesäkuuta. Päivän aikana asiakas pääsee Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntalaitoksiin sillä summalla…
Kesäkuun tapahtumia taidemuseossa
Kesäkuukaudet ovat tapahtumarikasta aikaa taidemuseossa. Chorus sinensis -niminen merimetsoille omistettu näyttely avataan perjantaina 17.6. Yleisölle avoin kuraattorikierros järjestetään päivällä kello…
Ensi viikon lentonäytöksien vuoksi maauimala auki rajoitetusti
Pori AirShow järjestetään 18-19.6.2022 kello 10–18 Porin lentokentällä. Lentonäytöksessä on mukana esimerkiksi taisteluhävittäjiä, joiden nousukiito lentokentältä aiheuttaa voimakasta melua etenkin…
Maailman merien päivän tärkeä viesti näkyy myös nuorten taiteilijoiden värikkäissä töissä
Miltä tuntuisi olla kalan paikalla, kun kotiasi roskataan? Muun muassa tämä pohdinta inspiroi nuorten taiteilijoiden toteuttamia sadevesikaivojen kuvituksia Mahanpuruja muovista…
Porin kaupunki palvelee kesälläkin – kesän aukioloajat koottu yhteen uutiseen
Porin kaupungin palvelut ovat saatavilla myös kesäaikaan. Tietyissä kaupungin toimipisteissä on kuitenkin poikkeavia aukioloaikoja, jotka kannattaa ottaa talteen. Aukioloaikoja päivitetään…
Tänään vietetään Maailman merien päivää - Kauppatorilla sadevesikaivoon heitetty tupakantumppi voi uida vastaasi Yyterin uimarannalla
Porissa on meneillään vesistöjen roskaantumisen vastainen Mahanpuruja muovista -kampanja. Vesistöjen roskaantumisen vastaisessa kampanjassa mukana olevat Porin Vesi ja Porin kaupungin…