Uutisarkisto
Lapsen oikeuksien viikko: Artikla 31:n toteutumista edesauttaa Porissa nuorisopassi ja juhlistaa Nuori Pori Harrastaa -tapahtuma
Lapsen oikeuksien sopimuksen 31. artikla toteaa, että jokaisella lapsella on oikeus vapaa-aikaan sekä ikänsä mukaiseen virkistystoimintaan – käytännössä harrastamiseen. Lapseksi…
Vielä ehtii hakemaan kaupungin avustuksia yhdistyksille
Porin kaupungin toiminta-avustukset ovat haettavissa vielä tiistaihin 23. marraskuuta kello 15.00 asti. Haussa ovat liikunnan, nuorisotyön, kulttuuritoiminnan sekä hyvinvoinnin, terveyden…
Kaupunkikeskustan kehittämiseen haetaan uutta vaihdetta silmään
Kaupunkikeskustan kehittämistyötä on tehty jo useamman vuoden ajan tiiviissä yhteistyössä Porin kaupungin, Porin kaupunkikeskusta ry:n ja alueen toimijoiden kanssa. Viimeisimpänä…
Huumoria, kyyneleitä ja romantiikkaa, Tsarevits-operetti on tunteita täynnä – ensi-ilta Promenadisalissa perjantaina
Satakunnan Musiikkijuhlien ja Pori Sinfoniettan Tsarevits-yhteistyöproduktio saa ensi-iltansa Porin Promenadisalissa perjantaina 19.11. kello 19.
Palvelupiste Porinan rajoitettu aukiolo
Porinan palvelutiskit poikkeuksellisesti suljettuna perjantaina 19. marraskuuta klo 12-13.30, henkilökunnan koulutustilaisuuden vuoksi.
Sateinen sää viivästyttää edelleen tekojääradan käyttöönottoa
Tekojääradan käyttöönottoa viivästyttävät edelleen haasteelliset sääolosuhteet. Tällä hetkellä pyrkimyksenä on saada tekojäärata käyttöön perjantaina 19. marraskuuta, mutta kaikki riippuu edelleen…
Lapsen oikeuksien viikko: Reilun kaupan palloilla pelaaminen tuntuu reilummalta
Porin suomalaisen yhteislyseon koulun (PSYL) liikuntasalissa huudot raikuvat, pallot pomppivat ja askel tömisee. Kasiluokkalaisten valinnaisen liikunnan ryhmä on saanut käyttöönsä…
Porin perusturvan verkkoauttamisen chatin aukioloajat ovat laajentuneet
Porin perusturva aloitti huhtikuussa 2020 yhteistyössä Zoturin kanssa nuorten ja aikuisten verkkoauttamisen. Nuorten palvelu löytyy osoitteesta: normaali.fi ja aikuisten palvelu…
Kaupunkipyöräkausi saatiin päätökseen – pyöriä vuokrattiin yli 2000 kertaa
Porin kaupunki otti viime keväänä käyttöön 50 mobiilisovelluksella vuokrattavaa kaupunkipyörää yhteistyössä Rolan Biken kanssa. Kaupunkipyörät nähdään Porin katukuvassa myös ensi…
Perusturvan rokotusten ajanvarauspuhelin yhä tukossa
Tiedotimme viime viikolla korona- ja influenssarokotusten ajanvarauspuhelimen ruuhkautumisesta. Ruuhkatilanne on jatkunut vähintään yhtä vaikeana.