Uutisarkisto

Juna raiteilla

Porin ja Mäntyluodon väliltä poistetaan kaksi tasoristeystä perusparannushankkeen yhteydessä

Tasoristeyksiä perusparannetaan syksyn aikana. Osana perusparannushanketta Porista poistetaan Vantalan ja Rantakulmantien tasoristeykset. Tasoristeysten poistamisella parannetaan liikenneturvallisuutta.
itsenäisyyden- ja yrjönkadun risteyksen liikennevalot_karttakuva_kesä

Keskustan liikennevaloja pois käytöstä asennustöiden aikana

Porin kaupungin tekninen toimiala rakentaa uudet liikennevalot Itsenäisyydenkadun ja Yrjönkadun risteykseen.
Nuori Pori Harrastaa Karhuhallissa

Nuori Pori harrastaa -tapahtuma siirtyy syyskuulta marraskuulle

Suosittu nuorten harrastusmahdollisuuksia esittelevä maksuton tapahtuma järjestetään 19.–20. marraskuuta 2021 Porin Karhuhallissa.
IL1 kuva

Poriin matkailtiin ahkerasti – Yyterissä ennätysvilkas kesä

Matkailijat suosivat menneenä kesänä ahkerasti Poria lomakohteena. Yyterissä on ollut jopa ennätyksellisen vilkasta.
Ilmakuva Porin pääkirjastosta

Porin pääkirjastossa käyttöön itsepalvelutunti

Ensimmäinen aukiolotunti on itsepalveluaikaa syyskuun alusta alkaen.
Puhelin

Perusturvan ajanvarauspuhelin on tukkeutunut

Ajanvarauspuhelimen lisäksi koronaneuvontapuhelin on pahasti ruuhkautunut.
Lavian kirjaston sisäänkäynti ulkoa kuvattuna

Lavian kirjaston aukiolo laajenee – kirjastokortin ja pin-koodin avulla pääsee asioimaan joka päivä

Lavian kirjaston aukioloaika laajenee 1. syyskuuta alkaen, jolloin otetaan käyttöön omatoiminen aukiolo. Omatoimiaukiolo laajentaa kirjaston käyttömahdollisuuksia nykyisestä viidestä päivästä seitsemään…
Pyörällä töihin -päivän banaanien jako

Pyöräilyviikko tulee taas – jätä auto kotiin ja polje mukaan kaupungin tempauksiin

Pori on jälleen mukana valtakunnallisella pyöräilyviikolla liikuttaen kaupunkilaisia monipuolisesti. 30. elokuuta käynnistyvä teemaviikko kannustaa kaikenikäisiä hyödyllisen ja ilmastoystävällisen liikkumistavan valintaan…
Furioso-yökonsertin harjoitukset Promenadisalissa Tibor Bogányin johdolla.

Pori Sinfoniettan syyskausi alkaa yökonsertilla torstaina – Tibor Bogányi: ”Tätä on odotettu”

Pori Sinfoniettan Furioso-yökonsertti soi torstaina Promenadisalissa ja perjantaina Harjavallan kirkossa.
Yyterin rantavehniä

Ilmoittaudu mukaan viettämään Suomen luonnon päivää Yyterissä

Elokuun viimeisenä lauantaina 28. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää retkeilemällä Yyterin lietteillä ja sannoilla. Luontoretkellä katsellaan lintuja ja tutustutaan alueen…