Uutisarkisto

Tanssija piirustusmallina taidemuseossa
Taidemuseon piirustusillat huipentuvat keskiviikkona joulukuun 1. päivänä, kun saamme piirtäjien malliksi norjalaisen tanssija Synne-Kristin Ytredalin. Kuvataiteilija Niko Palokangas ohjaa iltaa…

Jätehuollon yhtiöittämissuunnitelmat etenevät kaupunginhallituksen käsittelyyn – yhtiön perustaminen paras vaihtoehto tulevaisuuden kannalta
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23. marraskuuta 2020 käynnistää toimenpiteet, joiden tarkoituksena on perustaa jätehuollon palvelutehtävien hoitamiseksi kuntaomisteinen jätehuoltoyhtiö, johon tarjotaan osakkuutta…

Porin Valtarenkaassa on ollut mahdollisia altistumisia koronavirukselle viime viikon lauantaina
Valtarengas Oy –liikkeen odotustiloissa Porissa on ollut myöhemmin covid-19-positiiviseksi todettu henkilö 20.11. klo 9.15-10.30, maskitta, tartuttavuusaikana.

Ikäihmisten turvallisia ja esteettömiä asumis- ja tukimahdollisuuksia esitellään uudella ohjelmasarjalla
29. marraskuuta alkaen ikäihmisille suunnatulla KotiTV-kanavalla alkaa uusi Tervetuloa kotiin -ohjelmasarja, jonka tavoitteena on lisätä tietoutta iäkkäille ja vammaisille tarkoitetusta…

Pori palkittiin nuorten osallisuuden eteen tehdystä työstä
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry on myöntänyt Porille Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatin. Sertifikaatti on tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten…

Liisantorin tekojää avautuu luistelijoille huomenna
Talviset liikuntamahdollisuudet lisääntyvät huomenna Porissa, kun Liisantorin tekojää avautuu luistelijoille aamulla kello 10. Kaupungin tekojäät ovat siten molemmat asukkaiden käytössä.…

Joulunajan tapahtumiin koronapassia ja henkilöllisyystodistusta näyttämällä
AVI:n ja Porin kaupungin linjausten mukaisesti Satakunnan Museon sekä Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon joulutapahtumissa on käytössä koronapassi. Passi tarkistetaan…

Lapsiperheiden hyvinvointia selvitetty laajasti kuudessa kunnassa
Valtakunnallisessa Lapsiperheiden edistynyt analytiikka (LEA) -hankkeessa on luotu ainutlaatuista tilannekuvaa Porin lapsiperheiden hyvinvoinnista. Samaan hankkeeseen osallistuivat myös Tampere, Ylöjärvi, Vantaa,…

3. koronarokotuksia annetaan tällä hetkellä riskiryhmille – muun väestön osalta tilannetta arvioidaan myöhemmin
THL suosittelee lääketieteellisille riskiryhmille kolmatta koronarokoteannosta kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen.