Uutisarkisto

karttakuva Länsiväylästä

Länsiväylä avataan liikenteelle vappuaattona

Länsiväylän rakennustyöt ovat valmistuneet ja uusi väylä otetaan käyttöön perjantaina 30. huhtikuuta. Länsiväylän avaamisen myötä Alaruukintien liikennejärjestelyihin tulee muutoksia
Tyttö lukemassa kirjaa rantakalliolla

Kirjastot siirtyvät kesäaukioloaikoihin toukokuun alussa

Kesälomakausi tuo joitakin muutoksia kirjastojen aukioloaikoihin.
Satakunnan Museon toimipaikat aukeavat koronapandemian sulun jälkeen

Satakunnan Museon toimipaikat avautuvat jälleen yleisölle tiistaina 27.4.

Satakunnan Museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-museo ja Rakennuskulttuuritalo Toivo ovat kaupungin koronarajoitusten mukaisesti olleet suljettuina yleisöltä viime vuoden joulukuusta lähtien. Tiistaina…
Taavisilta kevään ilta-auringossa

Taavi tuo jälleen kesän tullessaan – seuraa sillan saapumista Etelärantaan livenä

Taavi-silta tuodaan tutulle paikalleen ensi maanantaina 26. huhtikuuta. Perinteisen kesän symbolin saapumista voi seurata live-lähetyksenä Porin kaupungin somekanavista.
Elon merkkejä -näyttely

Satakunnan Museon toimipaikat avautuvat jälleen

Monien toiveet täyttyvät vihdoin, kun Satakunnan Museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-museo sekä Rakennuskulttuuritalo Toivo avautuvat yleisölle jälleen tiistaina 27.4.2021.
Ilmakuva Porin pääkirjastosta

Kirjastot jatkavat rajoitettua palvelua

Porin ja Nakkilan kirjastot palvelevat edelleen rajoitetuin palveluin ja turvallisuuden huomioiden. Pääkirjastossa asiointiin tulee pientä helpotusta.
Kaksi lasta, katsovat heidän edessään olevaa taideteosta. Sisätila.

Taidetta suoraan arkeen 

Kuvataiteilijoita työllistävä taidetyö ei kadonnut koronan takia, vaan sitä on tehty turvallisuussyistä lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä poikkeusjärjestelyin uusilla tavoilla sekä tuomalla taidetta osaksi…
Schubertin Oktetto -verkkokäsiohjelma.

Pori Sinfonietta – Schubertin Oktetto la 24.4. kello 15 – verkkokäsiohjelma

Porin kaupunginorkesterin Schubertin Oktetto -verkkokonsertti ensiesitetään lauantaina 24.4. kello 15 alkaen.
Huutomerkki

Länsi-Porin koulussa altistumisia koronavirukselle alkuviikosta

Länsi-Porin koulussa on tapahtunut altistumisia Covid-19-infektiolle 19.-20.4. Altistunut on kahdeksan oppilasta ja he ovat pääosin yhdeksänneltä luokalta.
Satakunnan museo

Pori avaa kulttuuri- ja nuorisotiloja ensi viikolla voimassa olevat rajoitukset huomioiden

Porin kaupunki avaa Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR:n suositusten mukaisesti kulttuuri- ja nuorisotilojaan porrastetusti maanantaista 26. huhtikuuta alkaen. Myös…