Uutisarkisto

Tulvasuojelussa palataan alimmasta valmiustasosta takaisin tavalliseen arkeen
Säiden lämpenemisen myötä Poriin kohdistuvan vesistötulvavaaran voidaan arvioida olevan ohi tämän talven osalta, ja patoturvallisuusorganisaatio palaa alimmasta valmiudesta tavanomaiseen arkeen.

Pääsiäisen pyhät vaikuttavat kaupungin palveluiden aukioloaikoihin
Pääsiäisen pyhät aiheuttavat muutoksia Porin kaupungin palveluiden aukioloaikoihin. Valtaosa palveluista on kiinni pitkäperjantaina 7. huhtikuuta sekä 2. pääsiäispäivänä 10. huhtikuuta,…

Tervetuloa Ahlaisten asukastilaisuuteen!
Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa keskiviikkona 12. huhtikuuta.

Kirjurinluodon leiriytymisalueen palvelut vakiintumassa
Kirjurinluodossa on tulevina kesäsesonkeina leiriytymistoimintaa, kun Kirjurinluoto Arenan välittömään läheisyyteen sijoittuvalle leiriytymisalueelle on valittu palvelun tuottajaksi Lentävä Mökki Oy. Yritys…

Matti Mattsson -uintikisat vaikuttavat keskustan uimahallin yleisövuoroihin tulevana lauantaina
Porin keskustan uimahallissa lauantaina 25. maaliskuuta järjestettävät Matti Mattsson -uinnit aiheuttavat muutoksia hallin yleisövuoroihin.

Voimassa olevien venepaikkavarausten uusiminen käynnissä - uudet asiakkaat pääsevät tekemään varauksia huhtikuussa
Porin kaupungin ylläpitämien Meri-Porin, Sandön, keskustan jokisataman ja Joutsijärven venepaikkojen uudelleenvarausjakso kesän 2023 veneilykaudelle on auennut nykyisille asiakkaille. Venepaikat varataan…

Porin kaupungin ja Porin kaupunkikeskusta ry:n välinen sopimus uudistettiin
Kaupunginhallitus päätti 13. maaliskuuta pidetyssä kokouksessa uudistaa Porin kaupungin ja Porin kaupunkikeskusta ry:n (Porikorttelit) välisen sopimuksen. Sopimus on ollut voimassa…

Alueelliset asukastilaisuudet järjestetään jälleen tänä vuonna
Porin kaupunki jatkaa palvelualueilla järjestettäviä tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista.

Keski-ikäinen kaupunkikeskusta Porin Päivän teema
Pori-Seura ry asettuu vahvasti tukemaan Porin kaupunkikeskustan kehittämistä ja vireyttämistä. Pori-Seura onkin valinnut perinteisesti syyskuun viimeisenä viikonloppuna vietettävän Porin Päivän…

Maksa mitä haluat -päivänä maksuton bussikuljetus Laviasta keskustaan
Maksa mitä haluat -päivää vietetään seuraavaksi sunnuntaina 19. maaliskuuta. Useiden kulttuuri- ja liikuntapaikkojen lisäksi mukana on Porin joukkoliikenne, joka on…