Uutisarkisto

Täytetty antilooppi sisätilassa, mustavalkoinen kuva

Terveiset etäältä – Taideviesti kulkee antiloopinkeveästi

Korona-aika tuo esiin luovuutta ja uusia toimintatapoja. Taideviestistä nousi työkalu uudenlaiseen kommunikointiin, missä yhdistyvät päiväkoti-ikäiset, satakuntalainen ilmaisuryhmä ja kaupungin kulttuuritoiminta.
Kaiken kadottajan arvoitus -kirjalahja

Lukeminen kannattaa aina - Pori lahjoittaa yli tuhat kirjaa päiväkotien ja koulujen nuorimmaisille

Lukuinnon ja -taidon edistämiseksi Porin kaupunki lahjoittaa sekä vuonna 2019 syntyneille että ekaluokkalaisille omat kirjat. Lahjoituksen takana on Kirjaimista Kirjoiksi…
Kuva näytöstä palkintojenjaon web-tilaisuudesta

Maisemasuunnittelun ideakilpailu Porin Perkonpuiston alueesta ratkesi

Porin kaupungin ja Lappset Group Oy:n yhdessä järjestämä Perkonpuiston maisemasuunnittelukilpailu on ratkennut. Vuonna 2020 45:ttä kertaa järjestettyyn kilpailuun jätettiin yhteensä…
Huutomerkki

Porin keskustan Pub Winstonissa altistumisia koronavirukselle lauantaina

Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisen tietoon on tullut, että Pub Winstonissa on voinut altistua koronavirukselle lauantaina 13.2. klo 20-22 välisenä aikana.
koronarokotteita ruiskussa

Koronamassarokotukset laajenevat vanhempien ikäluokkien osalta

Koronarokotukset laajenevat vanhimpien rokotettavien osalta; keskiviikosta 17.2. alkaen ajan voivat varata 1941 syntyneet ja sitä vanhemmat sekä heidän samassa taloudessa…
Karhuhalli

Porin rajoituksiin ei muutoksia – ylimääräistä matkustamista maakunnassa ja sen ulkopuolella suositellaan välttämään

Rajoitukset pysyvät voimassa edelleen toistaiseksi ja ilman muutoksia. Lisäksi Porin kaupunki pyytää kuntalaisia välttämään kaikkea ylimääräistä matkustamista maakunnan rajojen ulkopuolelle,…
IL1 kuva

Yyterin kävijämäärät huikeassa nousussa – miltei 10 000 kävijää alkuvuoden aikana  

Viikonloppuna Yyterissä oli valtava määrä ulkoilijoita. Viimevuotiseen verrattuna lauantain ja sunnuntain aikana Yyterissä kävi miltei 2000 ulkoilijaa enemmän.  
Huutomerkki

WinNovan kone-ja tuotantotekniikan toimialalla altistumisia koronalle viime viikolla

Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan kone-ja tuotantotekniikan toimialalla Porin Ulasoorissa on tapahtunut altistumisia koronalle 9.-11. helmikuuta.
Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha

Hyvinvointirahalla luvassa ulkopaikkojen kunnostusta ja yhdessä liikkumista

Vuoden 2021 Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa myönnettiin kaikkiaan 28:lle hakemuksen lähettäneelle. Tänä vuonna luvassa on esimerkiksi uudenlaisia lajikokeiluja, retki- ja ulkoilupaikkojen…
Lumitykit Porin metsässä

Porissa kokeillaan ensi kertaa tykitetyn lumen säilömistä 

Pitkään jatkuneet pakkaset ovat mahdollistaneet tykkilumen tekemisen, ja Porissa kokeillaan lumen säilömistä ensimmäistä kertaa. Tämän toivotaan nopeuttavan hiihtokauden aloitusta.