Uutisarkisto

lempipaikat porisans noormarkku

Noormarkusta löytyy paljon monipuolisia lempipaikkoja

Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Noormarkusta listalle tiensä löysi 12 viihtyisää kohdetta.
Hyvinvointia liikunnasta

Porin perusturvan tuottavuusohjelmalle on avattu internetsivu

Porin perusturvan tuottavuusohjelman ytimessä on asiakkaiden palveluiden parantaminen ja hyvinvoiva henkilöstö.
Koronanäyte sairaanhoitajalla

Satakunnan koronatilanne vakaa, Pohjois-Satakunta edelleen leviämisvaiheessa

Satakunnan tartuntatautien torjunnan työryhmä päivitti tilannearviotaan Satakunnan koronavirustilanteesta 10. joulukuuta. Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 332 varmistettua Covid-19 -tapausta.
Karhuhalli

Urheiluseuroille ehdotetaan korona-ajan tukea 

Sivistyslautakunta käsittelee kokouksessaan 15. joulukuuta urheiluseuroille esitettyjä korona-ajan hyvityksiä ja avustuksia, joiden yhteenlaskettu kokonaissumma on 250 000 euroa. Esityksessä on huomioitu sekä kaupungin…
Havainnekuva alueesta. Kuvassa alueen tulevaa rakentamista.

Herralahden kauppakeskittymään uudisrakentamista

Alueelle suunnitellaan uudisrakentamista sekä tutkitaan kaavoitettavan alueen pysäköintitarpeita ja liittymiä. Kaavaehdotus on nähtävillä 8. tammikuuta asti.
Valtuuston kokous -kuva

Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota – seuraa kokousta etänä

Porin kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2021 talousarviota kokouksessaan 14. joulukuuta. Kokous lähetetään suorana lähetyksenä Porin Youtube-kanavalla.
Citylinja ajossa

Citylinjalle ehdotetaan uutta reittiratkaisua palvelemaan kehittyvää Isomäkeä

Ramboll Oy:n ehdotuksessa Citylinja ajaisi jatkossa Satasairaalan etuoven pääpysäkin jälkeen urheilukeskuksen läpi vuoron perään Musaan ja Liinaharjaan.
Tahkoluodon satama ilmasta kuvattuna jossa sataman logo oikeassa alareunassa

Suomeen rakennetaan Euroopan ensimmäinen ympäristöystävällisen vanadiinin tuotantolaitos

Critical Metals ja Neometals Australiasta ovat valinneet Suomen ja Porin kestävän kehityksen mukaisen vanadiinin tuotantolaitoksensa sijoittumispaikaksi (VRP*).
Lähikuva teräsuojista Liisantorin tekojääradalla talvella

Luistelijoiden kokemuksia kaivataan tekojäiden pelisääntöjen kehittämiseen

Viime talvena avatulle Liisantorin tekojäälle on haettu toimivia käytäntöjä käyttökokemuksiin perustuen. Saatujen palautteiden perusteella kiekon käyttö kiellettiin ja pelaamista keskitettiin…
Verkkolähetyskamerat valmiudessa Promenadisalissa, lavalla muusikoita ja orkesterijärjestäjä.

Pori Sinfoniettan jouluohjelmistoa ei striimata sellaisenaan - tulossa joulutervehdys pienemmällä kokoonpanolla

Kaupunginorkesteri valmistelee joulutervehdystä pienemmällä orkesterikokoonpanolla.