Uutisarkisto
Porin kaupungin metsäohjelma etenee teknisen lautakunnan käsittelyyn
Porin kaupunki omistaa yhteensä noin 5 170 hehtaaria metsää. Kaupungin metsät tuottavat muun muassa virkistyksellisiä, maisemallisia, taloudellisia, ilmastollisia ja terveydellisiä hyötyjä…
Kaupunki kerää tietoa hulevesitulvien riskipaikoista
Ilmastonmuutoksen myötä sade- ja sulamisvesien aiheuttamat hulevesitulvat lisääntyvät sademäärien kasvaessa ja rankkasateiden voimistuessa. Osana hulevesien hallintaa Porissa on otettu käyttöön…
Saneeraustyöt vaikuttavat kauppatorin ympäristön liikennejärjestelyihin perjantaina
Kauppatorin laidalla osoitteessa Antinkatu 13 sijaitsevan kiinteistön kattosaneeraustyöt tuovat muutoksia alueen liikennejärjestelyihin perjantaina 31. tammikuuta. Antinkadun molemmat ajokaistat välillä Eteläkauppatori-Gallen-Kallelankatu…
Lotskerissa aloitetaan uuden jalankulku- ja pyörätieosuuden rakentaminen
Lotskerin kaupunginosaan Hyveläntien varteen rakennetaan tänä keväänä uusi osuus alueen liikenneturvallisuutta parantavaa jalankulku- ja pyörätieväylää. Hyveläntien kevyen liikenteen väylän rakennustyöt…
Pidetään porilainen pinnalla -uintikampanja käynnistyy – ui ja voita palkintoja
Uinti on mukavaa kuntoliikuntaa liukkailla talvikeleillä. Helmikuun alussa Porin kaupunki käynnistää Pidetään porilainen pinnalla -uintikampanjan, joka haastaa porilaiset altaaseen vesiliikkumaan…
Porin kaupunki tukee jälleen nuorten kesätyöllistymistä monenlaisin keinoin
Porin kaupunki panostaa monipuolisesti porilaisten nuorten ja opiskelijoiden kesätyöllistymiseen myös tänä vuonna. Kaupunki on varannut yrittäjille ja yhdistyksille tarjottavaan kesätyötukeen,…
Vuoden 2024 yksityistieavustukset ovat haettavissa
Porin kaupungin alueella olevat yksityistiet voivat hakea viime vuoden kunnossapitoavustuksia Porin kaupungin tekniseltä lautakunnalta. Hakuaika päättyy maanantaina 31. maaliskuuta.
International House Pori juhlii 1-vuotissyntymäpäiviään avoimien ovien päivällä ja uudella verkkosivustolla
International House Pori tarjoaa monipuolista apua kotoutumiseen usealla eri kielellä. Porissa Teljäntorilla nyt vuoden päivät toiminut International House Pori juhlii…
Kaupunginvaltuusto päätti Pori Energian vähemmistöosuuden myynnistä Polhem Infra KB:lle
Porin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Pori Energia Oy:n 49 %:n vähemmistöosuuden myynnin Polhem Infra KB:n perustamalle suomalaiselle osakeyhtiölle. Asiasta päätettiin valtuuston…
Kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 27. tammikuuta – kokous seurattavissa etänä
Porin kaupunginvaltuuston seuraava kokous pidetään maanantaina 27. tammikuuta kello 17 alkaen.