Uutisarkisto

Kännykässä koronapuhelimen palvelunumero

Pointer ry:n urheiluvuoroilla altistumisia koronavirukselle

Turun yliopiston Porin yksikön opiskelijajärjestö Pointer ry:n urheiluvuoroilla on ma-ti 26.-27.10. tapahtunut altistumisia koronavirukselle.
Huutomerkki

Ulvilan Tokmannilla ma-ke 26-28.10. asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle

Ulvilan Tokmannin liikkeessä maanantain ja keskiviikon 26.-28.10. välillä asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle.
Jyrki Kangas soittaa kontrabassoa

Kerro muistosi Jyrki Kankaasta – Pori kerää tarinoita pohjatiedoksi muistomerkille

Porin kaupunki haluaa kunnioittaa Pori Jazzin puurtajan ja kulttuurialan vaikuttaja Jyrki Kankaan muistoa. Kankaan kunniaksi tehdään muistomerkki Jyrki Kankaan -aukiolle…
Kirjan sivuista taiteltu siili

Kirjastoissa tapahtuu marraskuussa

Marraskuu tuo tuttujen tapahtumien lisäksi mukaan myös joulutunnelmia. Marraskuussa vietetään myös valtakunnallista Peliviikkoa ja Pohjoismaista kirjallisuusviikkoa.
Koronanäyte sairaanhoitajalla

Luonto- ja ympäristöpäiväkoti Farelman työntekijällä todettu koronatartunta

Luonto- ja ympäristöpäiväkoti Farelman henkilökuntaan kuuluvalla työntekijällä on keskiviikkoaamuna 28.10. todettu koronavirustartunta.
Kirjoja kirjaston hyllyssä

Porin ja Nakkilan kirjastot kiinni pyhäinpäivänä

Lauantai 31.10.2020 on pyhäinpäivä ja kaikki Porin ja Nakkilan kirjastot ovat suljettuina. Kirjasto toivottaa hyvää pyhäinpäivää!
Taidegrafiikan kuivaneulatekniikalla toteutettu mustavalkoinen teos.

Isänpäivän työpaja Porin taidemuseossa

Isänpäivän työpajassa kokeillaan taidegrafiikan kuivaneulatekniikkaa taiteilijoiden ohjauksessa! Päivän aikana järjestetään kaksi samansisältöistä työpajaa klo 11–12.30 & klo 13–14.30. Työpajamaksu 5…
Valtuuston kokous -kuva

Kaupunginvaltuusto kokoustaa marraskuussa etänä

Ensi maanantain 2. marraskuuta kaupunginvaltuuston kokous järjestetään etänä ja myös yleisön toivotaan seuraavan kokousta kotoaan. Kyseessä on korona-ajan varotoimenpide. Maanantain…
Porttaalitunnelin valotaidehankkeen toteuttajaksi valittu taidekollektiivi SWart tunnelissa

Porttaalitunneli täyttyy valolla ja äänellä

Porttaalitunnelin valotaidehankkeen toteuttajaksi valittiin taidekollektiivi SWart (Sitowise Oy).
Sini Lahtinen poseeraa kameralle

Palveluohjaaja ja projektisuunittelija Sini Lahtinen

”Minä Porissa”-juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja kokemuksia…