Uutisarkisto
Jatkuvan muutoksen Karjaranta
Karjarannan kehitystä ja muutoksia 1800-luvun lopulta 2010-luvulle käsittelevä tarinakartta on julkaistu osana Satakunnan Museon verkkonäyttelyitä.
KINOKELLARIN SYYSKAUSI ALKAA
Kinokellarin syyskausi Promenadikeskuksessa käynnistyy 30.9. Elokuvaesitykset ovat keskiviikkoiltapäivisin klo 16.00.
Verotuloarviot ja valtion tukipaketti parantavat Porin tulosennustetta
Porin kaupungin tammi-heinäkuun tulosennuste osoitti 35,2 miljoonan euron alijäämää. Kasvaneet verotuloarviot ja valtion budjettiriihessä päätetty uusi tukipaketti ovat kuitenkin parantaneet…
Selvin päin Satakunnassa- ja Satakulttuuria hankkeiden syyskuun uutiskirje
Syyskuiset terveiset Selvin päin Satakunnassa ja Satakulttuuria –hankkeilta. Koronasta huolimatta Selvin päin Satakunnassa ja Satakulttuuria -hankkeissa on ollut täysi tohina…
Karjarannan, Vähärauman ja Liinaharjan kaavaluonnoksia nähtävänä
Kaavaluonnokset ovat nähtävillä 30.10. asti mielipiteiden esittämistä varten.
Skatehalli aukeaa jälleen lokakuussa
Porin skatehalli avaa ovensa maaliskuussa alkaneen tauon jälkeen 1. lokakuuta klo 13.
Porin Veden Online-palvelu
Porin Vesi on ottanut käyttöön Suomen Vesitieto Oy:n uuden asiakastietojärjestelmän.
Valtakunnalliseen heijastinpäivään voi osallistua loistopisteillä ympäri kaupunkia
Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään vuosittain lokakuun ensimmäisenä päivänä. Jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta löytyvät loistopisteet kannustavatkin 1. lokakuuta alkaen kaikenikäisiä tienkäyttäjiä heijastimien käyttöön.…
Pori Sinfoniettan lokakuun konsertit julki - vieraina Taavi Oramo, Päivi Severeide ja Paavali Jumppanen
Seuraava Pori Sinfoniettan konsertti kuullaan Pori Organ-festivaaleilla torstaina 1.10. kello 19 Keski-Porin kirkossa. Konsertin teemana on ranskalainen kamarimusiikki ja urkusolistina…
Tule meille töihin!
Haussa kaksi palotarkastajaa Porin toimialueelle. Jätä hakemus Kuntarekryssä viimeistään 12.10. klo 15:00. (HAKU ON PÄÄTTYNYT)