Uutisarkisto

Maisemakuva Tahkoluoto

Merialuesuunnitelmalla kohti tuottavaa ja puhdasta merta

Suomen ensimmäinen merialuesuunnitelma 2030 -luonnos on valmistunut. Digitaalinen suunnitelma on nähtävillä 18.5.-17.6.2020 välisen ajan.
Etelärantaa pilvisenä kesäpäivänä

Pori ja muut yliopistokeskuskaupungit mukaan ekosysteemisopimusmenettelyyn

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti tänään, että Pori sekä muut yliopistokeskuskaupungit ovat mukana, kun valtio ja yliopistovetoiset kaupungit sopivat ekosysteemisopimuksista, jotka…
Keskuspuiston kaadettu vuorijalava

Keskuspuistossa kartoitettiin huonokuntoisia puita - viuhkamainen vuorijalavavanhus paljastui ontoksi

Puidenhoitotöiden yhteydessä tehtävät kuntotutkimukset ja puuston aktiivinen tarkkailu antavat tärkeää tietoa puisto- ja katupuiden kunnosta. Riihikedon kaupunginosassa sijaitsevan Keskuspuiston oireilevien…
Avautuvat ovet

Omaisilla mahdollisuus ulkoilla asumispalveluyksiköiden asukkaiden kanssa

Jatkossa omaisten on mahdollista tavata perusturvan asumispalveluyksiköissä asuvia läheisiään ulkona. Vierailijan tulee etukäteen soittaa asumispalveluyksikköön ja sopia henkilökunnan kanssa toivomastaan…
IL1 kuva

Pori valmistelee Yyterin meriravintolan osakekannan ostamista

Porin kaupungin konsernihallinnon toimiala on valmistellut yhteistyössä Visit Pori Oy:n ja omistajaohjausyksikön kanssa Yyterin Meriravintola Oy:n osakekannan ostamista.
Vesikansa, verkkokyselyn karttanäkymä

Vastaa kyselyyn Kokemäenjoesta

Porilaisten suhtautumista Kokemäenjokeen selvitetään verkkokyselyn avulla. Kysely liittyy Porin yliopistokeskuksen, Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen koulutusohjelman Vesikansa-tutkimushankkeeseen.
Kaarisillan koulu

Vaikea taloustilanne pakottaa palveluverkon uudelleenjärjestelyihin

Viime vuonna päätettyyn palveluverkkoon esitetään muutoksia. Palveluverkkoa on syytä tarkastella uudelleen yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Myös kulttuuripalvelujen uudelleenjärjestämistä esitetään.
Selvin päin Satakunnassa -hankkeen uutiskirjekuvake

Ruokakassitiedote kuntien käyttöön

Selvin päin Satakunnassa –hanke on laatinut Satakunnan kuntien käyttöön kauppakassitiedotteen ehkäisevän päihdetyön sanomalla. Kauppakassitiedotetta tarjotaan kuntien lisäksi myös kauppojen käyttöön,…
Luokkahuone

Haku painotettuun perusopetukseen yhtenäistyy syksystä 2020 alkaen

Porin kaupungin painotettuun opetukseen hakeminen yhtenäistyy hakuaikojen ja -lomakkeen osalta.  
Kaupungintalo

Seuraa mediatilaisuutta palveluverkon uudelleenjärjestelyistä suorana

Porin kaupunki järjestää keskiviikkona 20. toukokuuta mediatilaisuuden, jossa kerrotaan yleisen taloudellisen tilanteen aiheuttamista uudelleenjärjestelyistä Porin palveluverkkoon liittyen.