Uutisarkisto

Luatanen, jossa ruokaa

Koulukuljetuksen piiriin kuuluvien oppilaiden perheille suunnitellaan ruokalahjakortteja

Poikkeusolojen aikana Porin koululaisille on tarjottu mahdollisuus ruokailla omassa koulussaan. Nyt Pori suunnittelee tämän lisäksi järjestelmää, jossa koulukuljetuksen piiriin kuuluvien…
nuori tekemistä harrastus

Koronaepidemia on pitänyt Porin nuorisopalvelut toimeliaina

Porin nuorisopalvelut ovat jo kolmen viikon ajan jalkautuneet iltaisin eri puolille Poria koronaepidemiasta riippumatta. Nuorisoa on muistutettu koronaepidemian vakavuudesta ja…
Keskustan uimahalli ulkoapäin

Mitä tapahtuu uimahallissa: kesähuolto on aloitettu

Koronaviruksen leviämisen minimoimiseksi monet paikat ovat suljettuina. Muun muassa museot, uimahalli ja kirjastot eivät ole auki asiakkaille. Mitä näissä palveluissa…
Satakunnan Museon arki korona-aikana

Miten korona vaikuttaa museotyöhön – seuraa Satakunnan Museon blogia

Uudessa blogikirjoitusten sarjassa museon väki valottaa sitä, miten poikkeusaika on vaikuttanut heidän työhönsä.
nähtävillä olevien alueiden sijainti kartalla

Pohjois-Poriin asumista ja tontti monitoimitalolle

Ruosniemen ja Lotskerin väliin kaavoitetaan asumista ja tontti uudelle monitoimirakennukselle. Hyvelässä muutetaan kaksi korttelia rivitalotonteiksi.
nähtävillä olevien alueiden sijainti kartalla

Pohjois-Poriin asumista ja tontti monitoimitalolle

Ruosniemen ja Lotskerin väliin kaavoitetaan asumista ja tontti uudelle monitoimirakennukselle. Hyvelässä muutetaan kaksi korttelia rivitalotonteiksi.
IL1 kuva

Kevätseurantahaaste jatkuu toukokuun loppuun – neitoperhosia, leppäkerttuja ja leskenlehtiä bongattu

Kaipaatko ideoita ulkona tekemiseen? Ota vastaan haaste ja lähde seuraamaan kevään edistymistä tarkkailemalla keväisiä eläin- ja kasvilajeja. Voit kirjoittaa havainnoistasi…
kerrostalot_1_syksy2017_kuvaJennaLindfors.jpg

Porissa järjestetään parvekejumppaa

Koronaepidemiasta huolimatta säännöllisestä liikkumisesta on pidettävä huolta. Porissa järjestetään parvekejumppaa ensi viikosta alkaen ja lisää innokkaita kerrostaloasukkaita kaivataan mukaan!
Tietokone

Oppilaiden tukemista etäopetuksessa tehostetaan – koronasivustoa käytetään aktiivisesti

Poikkeustilanteen aikana Porin kaupunki on järjestänyt toimipisteiden sulkemisen johdosta vapautuvalle henkilöstölle uusia työtehtäviä eri puolilla organisaatiota. Aiemmin muihin tehtäviin siirrettyjä…
Kuvituskuva

Yhdistyksille esitetään ylimääräistä avustushakua

Kaupunginhallitukselle esitetään, että Pori avaisi ylimääräisen avustushaun yhdistyksille. Avustus suunnataan porilaisten auttamiseen koronavirustilanteesta selviämisessä.