Uutisarkisto
Rantamakasiinin vuokrauksen käsittely etenee
Porin kaupunki ilmoitti helmikuussa etsivänsä vuokralaista Cafe Jazzina tunnetulle rantamakasiinille. Tekninen lautakunta käsitteli asiaa tiistain kokouksessaan. Äänestyksen jälkeen rakennus päätettiin…
Porin ICT-panostukset auttavat korona-aikana
Porissa on jo usean vuoden ajan panostettu tietoteknisiin hankintoihin. Panostukset ovat osoittautuneet erityisen arvokkaiksi koronatilanteessa. Esimerkiksi asiahallintajärjestelmä Aapeli, koululaisten Chromebook-tietokoneet…
Yyterin päälankonki uusitaan
Yyterin hiekkarannalla Meriravintolan viereltä rantaan kulkeva lankonki eli pääkulkureitti uusitaan kevään aikana. Vanhan purkaminen alkaa tällä viikolla, joten alueella kulkemista…
#taideeitartuta – taiteesta iloa etäopetuksessa
Millaista taidetta poikkeuksellisissa kouluoloissa syntyy? Luovuus voi päästä valloilleen odottamattomissa hetkissä ja uusilla tavoilla, kun sille on aikaa ja ihan…
Somekampanja #sohvatarinat houkuttelee kirjan ääreen
Kirjasto on laittanut käyntiin #sohvatarinat-somekampanjan, jota voi hyödyntää myös etäopetuksessa oppilaiden kanssa.
Esitä kysymyksiä koronasta Porin kaupungille – kysymyksiin vastataan livelähetyksessä
Porilaisilla on nyt mahdollisuus esittää kysymyksiä kaupungille koronaviruksesta ja Porin varautumisesta epidemiaan. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja…
Innostu Ikiliikkujaksi – kuntopäivyri tukemaan omatoimista liikkumista
Porilaisille tarjotaan tänä keväänä erilainen mahdollisuus osallistua kevään kuntokampanjaan. Tavallinen kuntokampanja kuntovihkoineen on tauolla.
Koronaterveysasemalle on avattu drive-in näytteenottopiste – tutustu ajo-ohjeisiin
Porin koronaterveysaseman drive-in-näytteenottopiste otettiin käyttöön 30.3.2020. Asiakkaat tulevat näytteenottoon koronaneuvontapuhelimessa tehdyn riskiarvion perusteella, ennalta sovittuna aikana.
Pori keventää laskujen eräpäivien siirtoja – myös järjestöyhteistyöhön luvassa helpotuksia
Vallitsevalla koronatilanteella ja sen vuoksi päätetyillä toimenpiteillä ja rajoituksilla tulee mahdollisesti olemaan hetkellistä heikentävää vaikutusta Porin kaupungin palveluita käyttävien henkilöiden…
Sivistystoimialan asiakasmaksuihin ja käytäntöihin muutoksia koronaepidemian vuoksi
Muutoksia maksukäytäntöihin sekä mahdollisiin hyvityksiin on laadittu kaupungin varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunnan- ja nuorison sekä kulttuurialan yksiköiden osalta.