Uutisarkisto

Isomäen alueen yleissuunnitelman karttakuva

Isomäestä kehitetään nykyaikaista liikkumisympäristöä ja tapahtumakeskusta

Syksyllä käynnistetty Isomäen alueen yleissuunnitelman laatiminen on valmistunut. Pitkälle katsovaa suunnitelmaa on laadittu urheilukeskuksen alueen käyttäjien toiveita ja tarpeita kuunnellen.…
Sote-keskus Cotton

Porissa on varauduttu koronaviruksen leviämiseen

Porin kaupunki on varautunut koronaviruksen leviämiseen. Muun muassa koulujen rehtoreille ja päiväkotien johtajille on jaettu koronavirusohjeistus oppilaitoksiin liittyen, perusturvassa on…
Pohjoispuisto

Katualueiden puhdistustyöt ovat käynnissä

Satunnaisten lumisateiden ja pakkaskelien väistyttyä Porissa on tällä viikolla käynnistetty katujen kevätpuhdistus. Apua hiekka-aineksen pöllyämiseen haetaan katujen suolauksesta.
The Lord of The Rings Fantasy

Pori Sinfoniettan The Lord of the Rings Fantasy -konsertti 19.3. peruutetaan koronavirustilanteen vuoksi - loppukauden toiminnasta tiedotetaan myöhemmin

The Lord of The Rings Fantasy -konserttia ei järjestetä koronavirustilanteen takia.
Kuvassa tuolit ja pöytä

Pori valmistelemassa aiesopimusta yhteiskäyttövirastohankkeen seuraavista vaiheista

Porin kaupunki on valmistellut yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa yhteiset toimitilat -hanketta, jonka tavoitteena on keskittää Porin kaupungin toimistoissa tehtävä työ samaan…
Kuntotus sairaalapalveluiden osastolla

Suojaa läheisiä koronatartunnalta: vältä vierailuja sairaalassa ja asumisyksiköissä

Varmistaaksemme perusturvan asiakkaiden ja asumisyksiköiden asukkaiden sekä henkilökunnan suojaamisen koronatartunnalta, pyydämme välttämään vierailuja läheisten luona yksiköissämme.
Havainnekuva torista

Porin torille suunnitellaan kokonaan uutta torirakennusta

Torin ja koko keskustan elinvoimaisuuden kehittämiseksi laaditaan parhaillaan keskustan kehittämisohjelmaa kattavasti eri teemojen osalta ja laajojen osallistamistoimien avulla. Torirakennuksen uudistamiseksi…
PSYLn CS-joukkue

PSYL mukana elektronisen urheilun liigassa

Porin suomalaisen yhteislyseon lukio (PSYL) on mukana Suomen ensimmäisessä lukioiden välisessä e-sport-liigassa. PSYL:n joukkue on voittanut kaikki alkukarsintapelinsä ja selvittänyt…
Päiväkoti Huvikumpu

Avoimet ovet päiväkoti Huvikummussa perjantaina

Uusiin, remontoituihin tiloihin muuttaneessa päiväkoti Huvikummussa järjestetään avoimien ovien päivä perjantaina 13. maaliskuuta kello 9-17. Huvikummun toiminta siirtyi alkuvuonna Lavian…
Kaupungintalo

Konsernihallinnon organisaatiouudistus selkeyttää johtamisjärjestelmää ja vahvistaa elinvoimaa

Porin kaupungin konsernihallintoa uudistetaan niin, että kaupunginjohtajan suoraan alaisuuteen organisoidaan toiminnot, joiden avulla kaupunkia johdetaan. Lisäksi konsernihallinnon elinvoiman edistämisen tehtävät…