Uutisarkisto

Kaupungintalon pääovi

Kuusi kaupunkia vetoaa ministeriöihin: Sote-erät eivät kuulu kuntien uuteen valtionosuusjärjestelmään

Nykyiseen valtionosuusjärjestelmään hyvinvointialueuudistuksen myötä syntyneet sote-siirtoerät eivät kuulu uuteen kuntien valtionosuusjärjestelmään. Jotta valtionosuusjärjestelmä vastaisi hallitusohjelman mukaisesti kuntien uutta roolia, ei…

Liikuntayksikkö järjestää syksyn aikana erilaisia testitapahtumia

Loka-marraskuun aikana järjestetään kolme erilaista hyvinvointia tukevaa testauspäivää eri ikäisille kuntalaisille.
SuomiAreenan logo lavalla

Uuden SuomiAreena-yhtiön toimitusjohtajaksi Antti Lehtinen

MTV Oy ja Porin kaupunki perustivat SuomiAreena Oy:n kesän lopulla luomaan Suomen suurimman yhteiskunnallisen festivaalin tulevaisuutta. Nyt yhtiön hallitus on…

Hei kuudesluokkalainen! Hae Porin yläkoulujen painotettuun opetukseen

Haku Porin kaupungin yläkoulujen painotettuun opetukseen on parhaillaan käynnissä. Painotettuun opetukseen voivat hakea tällä hetkellä kuudennella luokalla opiskelevat oppilaat. Opetus…
Lauri Inna Pori Energian kuntalaisinfovideolla

Pori Energiaan liittyvä kuntalaisinfo julkaistu

Porin kaupunki tiedottaa omistamansa energiayhtiön vähemmistöosuuden myyntiä koskevasta valmistelusta avoimesti ja niin, että kuntalaiset ovat tietoisia valmistelun sekä päätöksenteon eri…
Satakunnankadun puidenhoitotyömaan alue

Puustonhoitotyöt muuttavat Satakunnankadun liikennejärjestelyjä tällä viikolla

Satakunnankadulla poliisilaitoksen ja matkakeskuksen välisellä alueella tehdään keskiviikosta perjantaihin 2.–4. lokakuuta puustonhoitotöitä, jotka vaikuttavat alueen autoliikenteeseen ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden…
Kerttu Horilan Maire-patsas SAMKin kampuksella

Maire-veistos siirretty talveksi SAMKin Porin kampukselle – Hanna Marnon Édouard Samettijalka -teoksen esilläolo päättyy Etelärannassa

Syksy on saapunut ja Maire-veistos on tuttuun tapaan siirretty Satakunnan ammattikorkeakoulun kampukselle matkakeskuksen viereen. Veistos viettää talven kampuksen Atrium-aulatilassa, joka…
Ihminen pukeutuneena banaaniksi hiekkarannalla banaanikärryjen kanssa

Reilun kaupan viikolla huomio kiinnittyy ihmisoikeuksiin

Tänä vuonna Reilun kaupan viikon teemana ovat toimitusketjujen ihmisoikeusvastuut. Maanantaina 30. syyskuuta alkava Ihmisoikeuksien ei pitäisi olla kaupan -kampanja näkyy…
1747 alueen ilmakuva

Urheilukeskuksen alueen jääkiekkopelien aikainen pysäköinninvalvonta jatkuu syksyllä

Kaupunki käynnistää Isomäessä urheilukeskuksen alueella jälleen Porin Ässien kotipelien aikaisen pysäköinninvalvonnan. Valvonnalla varmistetaan pysäköinnin ja liikenteen sujuvuus sekä kaikkien alueella…

Vuoden 2024 Pori-palkinnon saajat ovat Porispere Oy sekä Porin Ässien U20-joukkue

Vuoden 2024 Pori-palkinnon saaja on Porispere-festivaalin järjestävä Porispere Oy. Nuori porilainen -palkinnot myönnetään keväällä Suomen mestaruuden voittaneelle Porin Ässien U20-joukkueelle.…