Uutisarkisto
Vuoden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous katsottavissa suorana
Porin kaupunginvaltuusto kokoustaa seuraavan kerran maanantaina 9. joulukuuta. Vuoden viimeistä kokousta voi seurata suorana lähetyksenä.
Itsenäisyyspäivä tuo muutoksia joukkoliikenteeseen ja aukioloaikoihin
Porin Linjat ajavat itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta perjantai -vuorot ja itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sunnuntai -vuorot.
Uusi kirja esittelee mennyttä ja nykyistä Poria valokuvaparein
Satakunnan Museo on julkaissut mennyttä ja nykyistä Poria kuvaparein esittelevän valokuvateoksen. Kahden kuvan aika – Pori -kirjan lähtökohtana toimivat vanhat…
Porin kaupunki on asentanut uuden nettikameran Reposaaren kalasatamaan
Kalasataman nettikamerasta näkymä avautuu laajalti Mäntyluodon satama-alueelle, Kallon saareen sekä aallonmurtajalle.
Kesäravintolan pitäjäksi esitetään Pori Jazzia
Tekninen lautakunta käsittelee 10. joulukuuta Kirjurin kesäravintolan, Pori Jazzin festivaalialueen ja suoja-alueen vuokraamista vuosille 2021–2025. Esityksessä suurin muutos aiempaan vuokrasopimukseen…
Ice Skating Tour -luistelutapahtuma Porissa
Suomen Luisteluliiton tapahtumakiertue vierailee Porin tekojäällä keskiviikkona 11.12.
Hallitalon ja Isosannan sähköaseman kaavoja nähtäville
Kaavaluonnokset ovat nähtävillä kaupunkisuunnittelussa ja verkkosivuilla 6. tammikuuta 2020 asti.
Musiikin ystävälle joululahjaksi Pori Sinfoniettan lahjakortti
Paketoi tänä jouluna pukinkonttiin ystävällesi tai rakkaalleesi musiikkielämys vuodelle 2020.
Hyvinvointirahaan yli sata hakemusta
Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan hakuaika on päättynyt ja hakemuksia saapui ennätykselliset 106 kappaletta. Kaikkien hakemusten yhteenlaskettu rahasumma on noin 1,2 miljoonaa…
Ihanaa joulukuuta, vietä se meidän kanssamme!
Porin taidemuseon joulukalenteri tuo sinulle joulun tunnelmaa, iloista mieltä ja väläyksiä näyttelyiden, kokoelmien ja yleisötyön keskeltä. Avaa joulukalenterin luukut Porin…