Uutisarkisto

Talousarvio Pori Sans -fontilla

Pori investoi kouluihin ja hyvinvointiin haastavasta taloustilanteesta huolimatta

Porin kaupungin ensi vuoden talousarvioehdotus päätyy tulokseltaan 7,5 miljoonan euron alijäämään. Mikäli verotulot ja valtionosuudet kehittyvät ennustetusti, tulos kääntyy positiiviseksi…
Lapsia Liikuntamaassa

Liikettä lapsille Karhuhallin Liikuntamaassa

Lapset pääsevät taas liikkumaan tuttuun tapaan Karhuhallin Lasten Liikuntamaassa. Syksyn ensimmäinen Liikuntamaa järjestetään sunnuntaina 6.10. kello 15-17.
Eero Lehtimäki

Kapellimestari Eero Lehtimäki tahtoo auttaa kuulijaansa löytämään musiikista erilaisia vivahteita niin kuin viiniasiantuntija eri viineistä

Kapellimestari Eero Lehtimäki, oboisti Saara Kemppi ja koko Pori Sinfonietta johdattelevat konserttivieraansa unelman rajalle torstaina 3. lokakuuta. Promenadisalissa kello 19…
Nuorisotalon pysäköintialueen muutokset

Muutoksia Nuorisotalon sorapohjaisella pysäköintialueella

Osa Nuorisotalon sorapohjaisen pysäköintialueen parkkiruuduista poistuu käytöstä. Isolinnankadun ja Tullipuominkadun risteyksen viereinen alue muuttuu Saukkosen kiinteistön myynnin myötä yksityisalueeksi.
Maksa mitä haluat -päivän ajankohdat, syksy 2019

Suositut Maksa mitä haluat -päivät jatkuvat

Keväällä porilaiset aktiivisesti liikkeelle saanut Maksa mitä haluat -päivä järjestetään syksyllä kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta on keskiviikkona 30. lokakuuta ja…
Reposaaren kalasatama ilmasta

Reposaaressa aloittaa uusi silakan jalostusyhtiö

Reposaaren Lajittelu ja Fileointi Oy aloittaa silakan käsittelyn Reposaaren kalasatamassa.
Puisto

Etsinnässä kaupungin komein kesäkukkaistutus - äänestä suosikkiasi!

Porissa selvitetään nyt kuluneen kesän onnistuneinta ja tykätyintä kesäkukkaistutusta. Käy antamassa äänesi 18. lokakuuta mennessä ja vaikuta tulevaisuuden istutusten suunnitteluun.
Pääkirjaston ilmakuva

Kirjastossa tapahtuu lokakuussa

Porin kaupunginkirjaston lokakuuhun mahtuu tapahtumia niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin senioreillekin.
Nuohous

Satakunnan pelastuslaitos kutsuu alueen nuohoojat tapaamiseen 10.12.2019

Porin keskuspaloaseman luentosalissa järjestetään koulutus- ja keskustelutilaisuus. Kaikki Satakunnan alueella toimivat nuohoojat ovat tervetulleita.
Vähärauman koulun uudempi koulurakennus ulkoa kuvattuna

Vähärauman koulun purkutyöt käyntiin

Vähärauman koulun urakkasopimus on allekirjoitettu ja koulurakennusten purkua valmistelevat työt aloitetaan tällä viikolla. Purkutöiden suunnittelussa on tehty tiivistä yhteistyötä urakoitsijan…