Uutisarkisto
Perusturvan talous ylittymässä – perusturvalautakunnalta lisämäärärahapyyntö
Perusturvalautakunta päätti torstai-illan 26.9. kokouksessaan esittää Porin kaupunginhallitukselle lisämäärärahan myöntämistä Porin perusturvalle. Lautakunta esittää 10,1 M€ lisämäärärahan myöntämistä.
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteyksen viimeistelytyöt tuovat muutoksia liikenteeseen
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteyksessä viime vuonna alkaneet saneeraustyöt jatkuvat ensi viikolla. Viimeistelyn aikana risteyksessä tehdään muun muassa kiveystöitä ja uusitaan…
Itä-Pori tutuksi tunnissa – maksuton kiertoajelu bussilla
Porin Päivänä lauantaina 28. syyskuuta lähdetään kulttuurimatkalle Itä-Poriin maksuttomalla bussikuljetuksella. Opastetulle kotiseutumatkalle startataan Keskusaukiolta, josta matkaa jatketaan välipysäkkien kautta vanhalle…
Teknisten toimintojen ulkoisen auditoinnin loppuraportti valmis – päätökset toimenpiteistä tehdään syksyn aikana
Keväästä 2019 työskennellyt teknisten toimintojen ulkoisen auditoinnin ohjausryhmä sai maanantaina loppuraportin ja ehdotukset toimenpiteiksi. Raportissa kuvataan toimintamalli, rakenne ja uusi…
SÖPÖ, SÖPÖMPI, NIPPORI
Suosittu anime- ja mangatapahtuma Nippori järjestetään lauantaina 28.9. kello 12–22. Tapahtuman teemana on tänä vuonna SÖPÖYS.
Pori Sinfonietta soittaa Porin Päivän kunniaksi Palmgrenia, Tshaikovskia ja Gounod'ta
Porin Päivän konsertissa Promenadisalissa soi torstaina 26.9. kello 19 alkaen Selim Palmgrenin Illusion, Pjotr Tshaikovskin Serenadi jousille ja Charles Gounod'n…
Kyläsaareen tulee uusi lähiliikuntapaikka – mahdollisuus parkouriin ja luontoretkeilyyn
Kyläsaaren koulun läheisyydessä kunnostetaan ulkoilualuetta. Luonnon helmassa olevan lähiliikuntapaikan valttikortteina ovat liikkumaan kutsuvat polut pulkkamäkineen, parkour-rata sekä grillauspaikka.
Talvikauden avaus maikkalassa – maksuttomasti uimaan perjantaina
Porin maauimala avataan Porin päivän kunniaksi perjantaina 27. syyskuuta kello 15–20. Saunomaan ja uimaan pääsee maksutta, sillä uusien kiukaiden testaukset…
Vauvan päivän tapahtumissa ohjelmaa lapsille ja aikuisille
Porin päivän teeman hengessä juhlitaan valtakunnallista Vauvan päivää lokoisasti, lapsentahtisesti, mutta myös aikuisia riemastuttaen ja yllättäen.
Kenen ystäväsi pitäisi asua Porissa? – voita yhteinen viikonloppu muuttovoittajan tyyliin
Poria voidaan jatkossa tituleerata Suomen muuttajaystävällisemmäksi kaupungiksi, sillä muuttajille otetaan käyttöön Muuttovoitto-sovellus, jonka tarjoamien satojen etujen avulla uudet asukkaat pääsevät…