Uutisarkisto
Presidentinpuistokadun liikennejärjestelyihin muutoksia keskiviikkona
Presidentinpuistokadun liikennejärjestelyt muuttuvat tilapäisesti viemärin saneeraustöiden takia. Läpiajo Presidentinpuistokadulle estetään keskiviikkona 6. marraskuuta kello 18 alkaen torstaihin 7. marraskuuta kello…
Hallituskatu on taas auki liikenteelle
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteyksen viimeistely on saatu valmiiksi ja tie on avattu käyttäjille. Viimeistelytöitä on tehty lokakuun aikana.
Urheilukeskuksessa liikkumiseen tulee kiinnittää huomiota
Tekojääradan auettua luistelijoiden lisäksi myös jäänhoitokoneet alkavat liikkua enemmän urheilukeskuksen alueella. Harjoitushallin käyttäjät ovat kulkeneet alueelle Isomäentien puolelta, harjoitusjäähallin ja…
Tekojäärata aukeaa perjantaina
Tekojääradalle pääsee luistelemaan perjantaista 8. marraskuuta alkaen. Tekojäärata on auki kaikille luistelijoille tulevana viikonloppuna ja vuorot alkavat pyörimään maanantaina.
Pelipäivässä paljon pelattavaa nuorille ja aikuisille
Porin Pelipäivässä lauantaina 9. marraskuuta kello 16–22 Porin nuorisotalolla on luvassa laajasti erilaisia pelejä pelattavaksi niin nuorille kuin aikuisillekin. Maksuttomaan…
Influenssarokotukset alkavat marraskuussa
Väestön influenssarokotukset alkavat Porin perusturvan alueella torstaina 21. marraskuuta. Influenssarokotuksen saa hakea rokotusaikataulun mukaisesti 23. tammikuuta 2020 asti. Rokotus on…
Joukkoliikennejaosto hyväksyi lippu-uudistuksen – ensimmäisenä myyntiin Kokemäen ja Ulvilan suunnan kausiliput
Joukkoliikennejaosto hyväksyi uudet lipputuotteet lähes esityksen mukaan, mutta aikuisten ja nuorison kertalippuun lisätään 60 minuutin vaihtoaika. Ensimmäisenä muutoksena seutulippu korvataan…
Marraskuu hemmottelee sinua Porin taidemuseossa!
Marraskuun väitetty ankeus ei tunnu ainankaan taidemuseossa. Taidemuseon marraskuun ohjelma pursuaa taide- ja makunautintoja, mielekästä tekemistä sekä mielenkiintoisia tutkimusmatkoja niin…
Keskustassa on inventoitu modernia rakennuskantaa ja selvitetty korkean rakentamisen vaikutuksia
Porin keskustasta on valmistunut kaksi selvitystä. Ne ohjaavat jatkossa Porin keskusta-alueen maankäytön suunnittelua.
Yhteistyö tiivistyi ja ajankohtaiset aiheet puhututtivat nuorisovaltuuston ja kaupunginvaltuuston tapaamisessa
Yleensä nuoret pääsevät tutustumaan aikuisten töihin, mutta pitäisikö asetelman olla sittenkin päinvastainen? Tästä SuomiAreena-lavalla heitetystä ajatuksesta kumpusi idea Porin nuorisovaltuuston…