Uutisarkisto
Muovin matka -näyttely keräsi runsaasti kävijöitä – kierrätys kiinnostaa tämän päivän koululaisia
Muovin matka -näyttely oli esillä Luontotalo Arkissa 8.8.–6.10.2019. Näyttelyssä kävi yli 3000 kävijää, joista noin 800 tutustui näyttelyyn opastetusti. Opastetuista…
Porin keskustan alueelle valmistunut kaksi laajaa selvitystä
Porin modernin ruutukaavakeskustan inventointi ja Porin keskusta-alueen korkean rakentamisen selvitys ohjaavat maankäytön suunnittelua.
Lähde pyhäinpäivänä kävelykierrokselle Porin vanhalle hautausmaalle
Satakunnan Museon vuoden viimeiset kaupunkiopastukset järjestetään pyhäinpäivän viikonloppuna, jolloin tehdään kaksi kävelykierrosta tunnelmalliselle Porin vanhalle hautausmaalle.
Keskustan uimahallissa viikonloppuna uintikilpailut – ota suunnaksi Meri-Porin uimahalli
Porin keskustan uimahallissa järjestetään 26.–27. lokakuuta uintikilpailut ja osa altaista on varattuna kilpailulle. Tulevana viikonloppuna uimaan kannattaa suunnata Meri-Porin uimahalliin,…
Poriksessa syntyi yhteisöllistä taidetta
Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poriksessa syntyi taidetta, kun kuvataiteilija Anna Turunen oli paikalla toteuttamassa maalausta, jonka tekemiseen myös yleisö pääsi osallistumaan.…
Ässien peliin maksutta kirjastokortilla – käy lainaamassa kausikortti pääkirjastosta
Ässien kotiotteluihin voi jatkossa lainata kausikortteja kirjastokortilla. Neljä istumakausikorttia ovat lainattavissa Porin pääkirjastosta.
Kotihoidossa otetaan käyttöön lääkkeiden koneellinen annosjakelupalvelu
Porin perusturvassa aloitetaan kotihoidon asiakkaiden lääkkeiden koneellinen annosjakelu, jolloin lääkkeet tullaan jakamaan apteekissa koneellisesti kerta-annoksiin. Muutos tehdään perusturvan yhteistoiminta-alueella, eli…
Keskustan uimahallin aukioloajat pysyvät ennallaan
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 22. lokakuuta, että keskustan uimahallin aukioloajat pysyvät ennallaan. Asiasta äänestettiin ja päätös tehtiin äänin 6-7.
Presidentinpuistokadun liikennejärjestelyihin muutoksia torstaina ja maanantaina – myös vedenjakelussa katkos
Presidentinpuistokadun liikennejärjestelyt muuttuvat tilapäisesti torstaina 24. lokakuuta ja maanantaina 28. lokakuuta vesijohdon saneeraustöiden takia. Vedenjakelussa on katkos kumpanakin päivänä.
Poris on saanut kaupunkilaiset liikkeelle – vielä viikko aikaa osallistua keskustan kehittämiseen
Porin kävelykadun varrella sijaitseva keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris on avoinna vielä lauantaihin asti. Se on kannustanut porilaisia jo noin kolmen…