Uutisarkisto

Yyterinsantojen risteyksen kunttaistutus

Yyterinsantojentien risteykseen kunttaistutus

Yyterinsantojentien risteysalueen maisemointityöt jatkuvat. Lähimpänä Yyterinsantojentietä sijaitsevat hiekkakumpareet saavat lopulliseksi pinnoitteekseen metsänpohjamaton eli kuntan. Istutusalaa on tänä kesänä noin 2…
Nuori Pori Harrastaa Karhuhallissa

Satakunnan suurin harrastustapahtuma valtaa Karhuhallin elokuussa kokoamalla harrastustoiminnat yhteen

Nuori Pori Harrastaa on lapsille ja nuorille suunnattu monipuolinen harrastustapahtuma, jonka ideana on tuoda harrastukset ja harrastajat yhteen. Tapahtuma järjestetään…
SuomiAreena-ranta

Porilaisia jääkiekon maailmanmestareita juhlitaan SuomiAreenassa

SuomiAreenan avajaisbileissä 15. heinäkuuta palataan kevään jääkiekkohumuun, kun toukokuussa MM-kultaa voittaneita porilaislähtöisiä leijonia juhlitaan SuomiAreena-rannan lavalla Etelärannassa. Tilaisuuden tähtien, Oliwer…
IL1 kuva

Porin museoissa erikoisohjelmaa heinäkuun tapahtumaviikolla

Satakunnan Museo ja Porin taidemuseo järjestävät mielenkiintoisia aktiviteetteja SuomiAreena- ja Jazz-viikon kunniaksi 15.–21. heinäkuuta. Ohjelmassa on muun muassa tulishow, kukkaseppelepaja…
Gallen-Kallelankatu torilta päin

Kesäkävelykatu ja SuomiAreena tuovat muutoksia liikenteeseen keskustassa 

Kesäkävelykadun toinen osuus, eli Pohjoiskauppatorin ja Valtakadun välinen osuus Antinkadusta, suljetaan liikenteeltä huomenna 3. heinäkuuta. Kesäkävelykadun ja SuomiAreenan myötä keskustan alueen liikenteeseen…
Porin taidemuseo_Jazzviikko

Nauti kesästä ja taiteesta Porin taidemuseon tapahtumissa!

Hemmottele itseäsi taiteella myös kesähelteellä. Tule mukaan taidemuseon opastetuille näyttelykierroksille tai koe taide uudesta näkövinkkelistä joogaamalla! Porin taidemuseo on mukana…
Voikukat

Kaupungin nurmikkoalueille tehdään tänä kesänä hoitotasokokeiluja

Kaupunki testaa tänä kesänä osassa viheralueitaan hoitotasokokeilua, jossa nurmikkoalueiden leikkuukertoja vähennetään. Kokeilun tavoitteena on vastata taloudellisiin säästötarpeisiin sekä lisätä luonnon…
Kotihoito Porin perusturvassa

Asiakkaat arvioivat palvelun laatua: kotihoidolle arvosana 8,7

Kotihoidon asiakkaat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä saamaansa palveluun. Kevään 2019 asiakastyytyväisyyskyselyssä asiakkaiden antamien kouluarvosanojen keskiarvo oli 8,7. Lähes 90 % kyselyyn…
IL1 kuva

Vieraslajitalkoilla apua jättipalsamin kitkentään

Porissa järjestetään heinäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla vieraslajitalkoita, joissa haitallista jättipalsamia kitketään yhdessä porilaisen luonnon ja ympäristön hyväksi.
Nuoria hyppimässä narua

Porin lasten ja nuorten harrastusrahastoon lisää lahjoituksia

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen on perustettu rahasto, jonka tavoitteena on turvata harrastusmahdollisuus perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Rahaston ovat perustaneet…