Uutisarkisto

IL1 kuva

JOUTSENLAULU - Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä

Olli Lindholm oli Yö-yhtyeen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi Hakulinen toimi Yössä aluksi kosketinsoittajana,…
Kaupunginhallitus

Porin kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta: iltapäivätoiminnan toteutus uudelleen päätettäväksi

Porin kaupunginhallitus kumoaa sivistyslautakunnan tekemän hankintapäätöksen, joka koski perusopetuksen iltapäivätoiminnan toteutusta. Päätös oli yksimielinen ja tehtiin kokouksessa 26. huhtikuuta.
Handshaking bears

Robocoast luo työtä ja kasvua Satakuntaan

Suomen robottirannikolla menee lujaa. Satakunnan robotiikka-, tekoäly- ja automaatioalan yritysten eli Robocoast-klusterin yli sadan yrityksen liikevaihto kasvoi viime vuonna huikeat…
Puhelinnumero

Mobiililaitteiden käyttö- ja hankintapolitiikka jatkovalmisteluun

Perjantaina 26. huhtikuuta koolla ollut Porin kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa mobiililaitteiden käyttö- ja hankintapolitiikan uudelleen valmisteltavaksi.
Ihmisiä Taavi-sillalla

Kevään varmin merkki – Taavi-silta on saapunut Etelärantaan

Taavi-sillan asennustyöt on saatu valmiiksi, ja silta on nyt käyttökunnossa. Myös Kirjurinluodon edustan suihkulähde saadaan toimintaan näillä näkymin vielä ennen…
Työpöytä

Porin perusturva kehittää sosiaalipalveluiden valvontakäytäntöjä

Porin perusturva on aloittanut valvontamenettelyjen ja -prosessien ja valvonnan kokonaisuuden kehittämisen laatimalla sosiaalipalveluiden valvontasuunnitelman. Porin perusturvalautakunta hyväksyi valvontasuunnitelman 24.4. pidetyssä…
Kuvituskuva

Porissa pilotoidaan Pohjois-Satakunnan virka-aikaisen sosiaalipäivystyksen siirtoa Porin perusturvan sosiaalipäivystykseen

Porin yhteistoiminta-alueella pilotoidaan Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän aloitteesta PoSan sosiaalipäivystyksen siirtoa Porin perusturvan sosiaalipäivystyksen alaisuuteen. Perusturvalautakunta teki asiasta päätöksen 24.4. pidetyssä kokouksessaan.
Tapahtumayleisöä

Porin omaa Spotify-listaa aletaan keräämään – livesoitto järjestetään festarina

Porin kaupunki kerää aktiivisesti Porin alueella harjoittelevista bändeistä ja heidän biiseistään Spotify-listaa. Kaupunkilaiset saavat ehdottaa suosikkejaan listalle.
SuomiAreena-ranta

Koululaisten elämää ja kyberhyökkäyksiä – tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot esillä kesän SuomiAreenassa

SuomiAreenan 2019 teema tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot konkretisoituu toden teolla tulevana kesänä. Kävijät pääsevät kokeilemaan nykypäivän koulunkäyntiä, kun pääyhteistyökumppani OAJ…
Siirtokehotus kyltti

Keskustan puistokatujen puhdistaminen alkaa varhain perjantaina – huomioithan siirtokehotukset

Porin keskustan puistokatujen puhdistaminen aloitetaan perjantaina 26. huhtikuuta varhain aamulla. Puhdistustöitä tehdään Pohjois-, Etelä-, Itä- ja Länsipuistoissa.