Uutisarkisto

Handshaking bears

Rahoitusta akkualalle – Porin ja Harjavallan kaupungit mukana rahoitusta saavassa konsortiossa

Business Finland on myöntänyt noin 10 miljoonan euron rahoituksen BATCircle-konsortiolle, jossa Porin ja Harjavallan kaupungit ovat mukana. Aalto-yliopiston johtama konsortio…
Opiskelijat

Päättäjät kysyvät lapsilta – seuraa suoraa lähetystä netissä keskiviikkona

Porilaisille lapsille ja nuorille pidetään kyselytunti, jossa heille esitetään porilaisten päättäjien tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on sekä ala- ja yläkoululaisia että…
Kaavoituskatsaus ja -ohjelma

Porin kaavoituskatsaus ja -ohjelma 2019-2021

Porin kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen ja -ohjelman kokouksessaan 4. maaliskuuta.
Erityisvarhaiskasvatus_kuvaJennaLindfors.jpg

Haku tuettuun varhaiskasvatukseen 2019-2020

Haku koskee integroituja erityisryhmiä. Integroiduissa erityisryhmissä työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja, lastentarhanopettaja ja 1-2 lastenhoitajaa. Lapsiryhmän koko on 12, joista viidellä lapsella…
Kaupunginhallituksen nuija

Kaupunginhallitus palautti palveluverkkouudistuksen jatkovalmisteluun yksimielisesti – asiaa käsitellään seuraavaksi toukokuussa

Maanantaina 4. maaliskuuta kokoontunut Porin kaupunginhallitus käsitteli palveluverkkouudistusta, eli ehdotusta tulevaisuuden koulu- ja päiväkotitarjonnasta. Kaupunginhallitus halusi kuitenkin lisäselvityksiä, jotka valmistellaan…
Kaupunginhallitus

Porista autotehtaalle ajavan bussireitin liikennöijä vaihtuu

Huhtikuun alusta Porista Uudenkaupungin autotehtaalle liikennöi Satakunnan Liikenne Oy. Edestakaisia tilausajovuoroja on arkipäivisin kolme ja sunnuntaisin yksi ja ne on…
Vauvojen värikylpy -ohjaajakoulutus 2018. Kuva Outi Lähteenlahti / Porin lastenkulttuurikeskus

Vauvojen värikylpy -ohjaajat koulutetaan Porissa

Porissa kehitetty Vauvojen värikylpy tarvitsee monialaisia ohjaajia, jotka hallitsevat niin taiteen sisällöt, visuaalisen ilmaisun, turvalliset materiaalit ja niiden valmistuksen, perheiden…
Satakunnan pelastuslaitos, logo

VIIKONLOPUN TAPAHTUMIA

Tulevan viikonlopun (2.-3.3. 2019) aikana järjestetään muutama tapahtuma, jossa myös Satakunnan pelastuslaitos on mukana. Lauantain ja sunnuntain aikana meidät löytää…
Porin taidemuseon LIIKETila

LIIKEtila – Vaikuta ja vaikutu Porin taidemuseossa 05.– 09.03.

LIIKEtila antaa esimakua taidemuseon kevään tapahtumista sekä tulevista näyttelyistä: Sarjassa Keräilijän katse – Arto Jurttila MIELEN SILMIN sekä Ryömi, konti…
Power Meals -tutkimus

Tutkimus: Hyvä kotiateriapalvelu lisää ikäihmisten toimintakykyä ja elämänlaatua

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin kotiateriapalveluiden vaikutusta kotona asuvien seniori-ikäisten toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Ravitsemuksen ja ravintoaineiden saannin lisäksi haluttiin selvittää myös maun…