Uutisarkisto
SuomiAreenan visuaalinen ilme uudistuu – julkistus sai kansainvälistä näkyvyyttä New Yorkin Times Squarella
SuomiAreenan uudistettu visuaalinen ilme on julkaistu yhdellä maailman näyttävimmistä mainostauluista, New Yorkin Times Squarella. Visuaalinen uudistus sai siis tuoreeltaan kansainvälisen…
Noormarkun yhtenäiskoulu mukaan valtakunnalliseen Alvar Aalto -kouluverkostoon
Alvar Aalto -säätiöstä lähetettiin alkuvuonna Alvar Aalto -kaupungeille kutsu, jossa kaupunkeja pyydettiin nimeämään paikkakunnaltaan kouluja mukaan yhteistyöverkostoon. Tavoitteena oli saada…
Porin perusturva mukana Keskuskartanon asuntokäynneillä
Keskuskartanon taloyhtiö järjestää asukkaille käyntejä asunnoissaan keskiviikkona 29.5. Porin perusturvan sosiaalipäivystys ja toiminnallinen hälytysryhmä on tavattavissa käyntien yhteydessä ja kartoittamassa…
Lapset äänestivät vaaleissa yli 12 000 kertaa – Kiira Kettu nousi ylivoimaiseksi suosikiksi
Eurovaalien yhteydessä järjestetyissä valtakunnallisissa lasten vaaleissa annettiin 12 266 ääntä. Lasten vaalit voitti Kiira Kettu, jolta löytyy ratkaisu pulmaan kuin…
Kalaholman koulu palkittiin ympäristötyöstään Vihreällä lipulla
Kalaholman koululle on myönnetty Vihreä lippu osoitukseksi suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Tunnustuksen myönsi ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi.
Palveluverkosta päätettiin äänestysten jälkeen
Porin kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 27. toukokuuta palveluverkkouudistuksesta. Lopulliset alueet eivät muuttuneet kaupunginhallituksen esityksestä. Pohjois-Porin ja Meri-Porin palvelualueista jouduttiin kuitenkin äänestämään.
Tiäksää Ohi O! -bileet tarjoavat nuorille päihteettömän vaihtoehdon aloittaa kesäloman
Koulujen päättyessä nuoret kokoontuvat yhteen juhlimaan kesäloman alkua. Porin kaupungin nuorisopalvelut yhteistyökumppaneineen järjestää koulujen päättymisen kunniaksi Tiäksää ohi o! -bileet…
Sivistyslautakunta jakoi avustuksia liikunnalle ja nuorisotyölle sekä kulttuurille
Sivistyslautakunta päätti vuonna 2019 myönnettävistä liikunnan ja nuorisotyön sekä kulttuurin avustuksista 21. toukokuuta pidetyssä kokouksessa. Vuonna 2019 jaettujen harkinnanvaraisten avustusten…
Porin kaupunginvaltuusto myönsi kolmeksi vuodeksi 3,4 miljoonan euron määrärahan lentoliikenteelle – päätös syntyi äänestyksen jälkeen
Porin kaupunginvaltuusto on päättänyt sitoutua varaamaan 3,4 miljoonan euron vuosittaisen määrärahan lentoliikenteelle vuosiksi 2020-2022. Reittilennot Porista Helsinkiin alkavat vuoden 2019…
Yli parituhatta satakuntalaista kasia opettajineen taiteen äärelle Poriin
Porin taidemuseo on jälleen valittu yhdeksi vierailukohteeksi Suomen kahdeksasluokkalaisille suunnatussa Taidetestaajat-hankkeessa. Toinen maakunnallinen kohde on vieraileva orkesteri UMO.