Uutisarkisto

Jatkuvan muutoksen Karjaranta
Karjarannan kehitystä ja muutoksia 1800-luvun lopulta 2010-luvulle käsittelevä tarinakartta on julkaistu osana Satakunnan Museon verkkonäyttelyitä.

Veistosvaellus
Tule tutustumaan Porin julkisiin veistoksiin torstaina 1.10. kello 17. Kierrokselle lähdetään Eetunaukiolta, Maire-patsaalta. Veistosvaelluksella kävellään keskustan puistoalueella ja oppaana on…

Porin keskustaan valmistuneen As Oy Porin Otavan Kruunun taidekilpailun voittajateokset julkistettiin
Taidekilpailun tarkoituksena oli löytää luovia ja monimuotoisia ehdotuksia, joiden pohjalta voitaisiin toteuttaa yksi tai useampi taideteos Otavankatu 8:ssa sijaitsevaan As…

Poris jalkautuu taas – tule keskustelemaan kaupunkitilasta ja kokeilemaan uusia elämyksellisiä reittejä
Porin päivän viikolla 23.–26. syyskuuta kannattaa suunnata keskustaan. Matkakeskuksen, kaupunkikeskustan ja Kirjurinluodon välillä kulkevat elämykselliset reitit aukeavat toiminnallisen ohjelman myötä…

Keskustassa uusitaan ensi viikolla liikennevalojen ohjauskojeita
Porin kaupunki uusii ensi viikolla liikennevalojen ohjauskojeita Isolinnankadun ja Tullipuominkadun, Vähälinnankadun ja Tullipuominkadun sekä Vähälinnankadun ja Säveltäjänkadun risteyksissä. Risteysten liikennevalot…

Ahlaisissa ihastuttavat historia ja luonto
Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Ahlaisista listalle pääsi seitsemän upeaa kohdetta.

Lähde seikkailemaan keskustaan – Porin päivänä uudet elämykselliset reitit saadaan käyttöön
Porin kaupunki kehittää keskustan aluetta luomalla elämyksellisiä reittejä kävelyyn, pyöräilyyn sekä muilla menopeleillä kulkemiseen. Kyseessä on kokeilu, jonka aikana tutkitaan…

Pohjois-Porin monitoimitalon sekä Noormarkun paloaseman hankesuunnitelmat menossa päätöksentekoon
Porin kaupunginhallitus käsittelee ensi viikon kokouksessaan Pohjois-Porin monitoimitalon sekä Noormarkun paloaseman hankesuunnitelmia. Hankesuunnitelmissa on laadittu muun muassa hankkeiden tilaohjelmat sekä…

Liikuntaa ja nuorisotoimintaa luvassa syksylläkin – katso muutokset toimintaan
Porin kaupungin liikuntapalveluiden syksy käynnistyy. Kumpikin uimahalli on avannut ovensa ja uimakoulut sekä vesijumpat lähtevät pyörimään, kuten myös kuntokampanja. Asukkaiden…

Miltä Pasaasin alue näyttää tulevaisuudessa – alueen yleissuunnitelmaluonnos esitellään
Pasaasilla tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu Keskusaukiolta vanhan linja-autoaseman, uimahallin ja urheilutalon kautta Ulvilantielle. Pasaasin alueen suunnittelu etenee ja yleissuunnitelmaluonnos esitellään…