Uutisarkisto

Yrjönkadun ja Valtakadun risteyksen pysäköintijärjestelyt muuttuvat
Keskusta-alueen pysäköintiin tulee muutoksia, kun Yrjönkadun vinopysäköintipaikat muuttuvat 30 minuutin aikarajoitetuiksi paikoiksi.

Lasten ja nuorten maksuton kesäruokailu laajenee neljälle alueelle
Tulevana kesänä 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten maksuton ruokailu toteutetaan keskustassa, Sampolassa, Pihlavassa ja Ahlaisissa. Ruokailemassa voi käydä millä tahansa alueella…

Porin keskustan elinvoima parantumassa
Porin keskusta kuuluu harvalukuiseen kaupunkikeskustojen joukkoon, joiden elinvoima vahvistui selvästi ennen koronasulkuja. Porin keskustan elinvoimaindeksi kasvoi yli 10 prosenttia viime…

Lähde mukaan Haastepyöräilyyn – pyöräillään Pori voittoon
Perinteinen Haastepyöräily -kampanja starttasi taas toukokuun alussa 31 kunnan alueella. Kampanjan tarkoituksena on kannustaa kaiken ikäisiä ja kuntoisia pyöräilemään. Samalla…

Veistosvaellus johdattaa Porin julkisten veistosten äärelle
Mikä veistos kaupungistasi tulee ensimmäisenä mieleen? Kenelle pystyttäisit veistoksen? Millaiset veistokset koskettavat Sinua? Veistosvaellus vie sinut Porin julkisten veistosten äärelle.

Keskustan ulkopuoliset katuvalot sammutetaan kesäajaksi
Porin kaupungin omistuksessa oleva keskustan ulkopuolinen katuvalaistus sammutetaan aikaisempien vuosien tapaan keskikesän ajaksi. Katuvalot sammutetaan 15. toukokuuta alkaen ja kytketään…

Opiskelijat juhlistavat vappua ilmapallotaideteoksella keskustassa
Opiskelijat juhlistavat yhdessä vappua keskustassa ilmapallotaideteoksen avulla. Koronaepidemiasta huolimatta teoksella halutaan tuoda näkyväksi opiskelijoiden läsnäolo Porissa. Kaupunkilaiset voivat hakea ilmaiseksi…

Porissa tarjotaan maksutonta liikuntaneuvontaa sähköisesti
Porin kaupunki antaa liikuntaneuvontaa joka tiistai kello 10–16 puhelimitse, sähköpostitse ja videoyhteydellä. Yhteyttä voi ottaa kaikissa liikuntaan liittyvissä asioissa.

Taavi-silta saapuu Etelärantaan ensi viikolla
Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävän Taavi-sillan asennustyöt käynnistyvät vappuviikolla. Myös Raumanjuovan yli kulkevan Niittäjänsillan asentaminen aloitetaan lähiviikkoina.