Uutisarkisto
Katupöly heikentää ilmanlaatua Porin keskustassa
Porin keskustassa pölyää nyt kunnolla. Ajoneuvoliikenne nostaa hiukkasia hengitysilmaan pakkasen kuivattamilta kaduilta.
Kaupunki myy käytöstä poistuneita kiinteistöjään
Porin kaupunki huutokauppaa Leppäkorven entistä päiväkotia. Lisäksi Kuurintien ja Kiertokadun kerrostalokaksiot ovat jatkuvassa myynnissä.
Yyterin vireillä olevasta kaavamuutoksesta yleisötilaisuus
Yyterin kehittäminen viime vuonna on ollut tiivistä ja kehitystyö jatkuu edelleen. Alueelle on vireillä myös kaavamuutos, joka mahdollistaisi uuden hotellin…
Yrittäjyydestä haaveileville järjestetään maksuttomia yrittäjäinfoja Porin alueella
Yrittäjäinfoissa saa tietoa yrittäjyydestä, starttirahasta, yrittäjäkoulutuksista ja verotuksesta sekä maksuttomista aloittavan yrittäjän neuvontapalveluista.
ULKOISEN PELASTUSSUUNNITELMAN VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN
Toimijat, joiden kemikaalien käsittely on laajamittaista, joutuvat arvioimaan mahdollisessa onnettomuustilanteessa ulkopuolisille aiheutunutta vaaraa. Tällöin myös pelastuslaitos on velvoitettu varautumaan mahdolliseen…
Yyterin ranta-asemakaavaehdotus nähtävillä
Yyterin lomakylän alueelle laaditaan maanomistaja UPM Kymmene Oyj:n toimesta ranta-asemakaavaa ja ranta-asemakaavan muutosta. Kaavaehdotus on nähtävänä 21.2.-25.3. ja aiheesta järjestetään…
Tutustu Porin palveluihin karttojen avulla – tietoa löytyy niin leikkipuistoista kuin asemakaavoista
Tiesitkö, että Porin kartat tarjoavat paljon tietoa kaupungin palveluista ja alueista? Kartat löytyvät verkkosivuilta ja ovat vapaasti kaikkien kaupunkilaisten hyödynnettävissä.
SuomiAreenan arvotyö huipentui – järjestäjätahot puoltavat avoimuutta, moniäänistä keskustelua, tasa-arvoa, rohkeutta ja rentoutta
Suomen suurimman yhteiskunnallisen keskustelutapahtuman SuomiAreenan järjestäjätahot ovat valinneet tapahtuman arvoiksi avoimuuden, moniäänisen keskustelun, tasa-arvon, rohkeuden ja rentouden. Arvojen taustalla on…
Tulvanhallintayhteistyöllä puhtaampi Itämeri
Satakunnan ammattikorkeakoulu, Porin kaupunki ja LUKE kehittävät yhdessä Itämeren alueen kaupunkien ja korkeakoulujen kanssa tulvanhallinnan suunnittelutyökalua. Työkalu, nimeltään ”NOAH”, auttaa…
Kehona-näyttely aistittavana nyt Kotkassa
Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidemuseon Porin kaupungin kokoelmateosnäyttely Kehona on esillä Kymenlaakson museossa Merikeskus Vellamon tiloissa Kotkassa. Näyttely kutsuu koskemaan,…