Uutisarkisto
Tositarinoita teollisuusjohtajista Pomot ja patruunat -luentosarjassa
Millaisia johtajia Suomen teollisuusyrityksissä on ollut eri aikoina? Rosenlew-museon Pomot ja patruunat -luentosarjassa kuullaan tositarinoita Suomessa eri aikoina vaikuttaneista teollisuusjohtajista.
Osallistu Porin turvallisuuden kehittämiseen vastaamalla kyselyyn
Porissa halutaan panostaa kaupungin turvallisuuteen. Porilaisten vastattavaksi on avattu kysely, jonka avulla halutaan selvittää porilaisten kokemaa turvallisuuden tunnetta sekä kerätä…
Maksuton bussimatka pientä lasta lastenvaunuissa tai -rattaissa kuljettavalle
Oikeus maksuttomaan matkaan on voimassa kaikilla paikallisliikenteen vuoroilla Porin ja Ulvilan kaupunkien alueella, mikäli linja-autossa on tilaa ja lastenvaunujen tai…
Huippualttoviulisti Alexander Zemtsov tällä viikolla Pori Sinfoniettan vieraana
Torstaina kuulemme kaksiosaisen Energiaa Beethovenista -konserttisarjan ensimmäisen osan Zemtsov & Viola, jonka kapellimestarina ja alttoviulistina toimii Alexander Zemtsov.
Seuturekry ei tuonut säästöjä perusturvalle – jatkossa enintään kolmen päivän sijaisuudet Seuturekryn kautta
Perusturvan viime vuonna käyttöön ottama Seuturekry ei ole tuonut odotettuja säästöjä. Perusturva tuleekin muuttamaan sijaisten hankinnan toimintatapoja niin, että jatkossa…
Rock In The City -festivaalia ei järjestetä heinäkuussa Kirjurinluodossa
RH Entertainment tiedotti tänään keskiviikkona aamulla järjestävänsä Rock In The City -festivaalin 5.-6.7. Porin Kirjurinluodossa. Tapahtumalle halutaan tarjota soveltuvampi paikka…
Kuluttajille suunnattua energianeuvontaa jälleen saatavilla Porissa
Energiavirasto on myöntänyt rahoitusta Satakuntaan, mikä mahdollistaa kuluttajille suunnatun energianeuvonnan jatkamisen Porissa. Energianeuvontaa on toteutettu Porissa aiemminkin ja uuden rahoituksen…
Päiväkoti- ja kouluryhmille tarjotaan Porissa innostavia oppimispaketteja
Päiväkoti- ja kouluryhmiä innostetaan uudella sivustolla kulttuuri- ja ympäristöoppimiseen.
Kokeile äänikirja tai e-kirja jonottamatta
Porin kaupunginkirjasto osallistuu valtakunnalliseen Koko kansa lukee -kampanjaan 4.-24.2.2019. Kampanjan ajan voi kuunnella yhtä e-äänikirjaa tai lukea viittä e-kirjaa niin…