Uutisarkisto
23 suurimman kaupungin johtajat ja Kuntaliitto: Valtion ja kuntien työnjako liikenneinfran rahoituksessa pidettävä selkeänä
Kuntia on toivottu mukaan valtion liikenneinfrastruktuurihankkeiden rahoitukseen yhä suuremmalla rahoitusosuudella. Suomen 23 suurinta kaupunkia sekä Kuntaliitto ottavat kantaa niin sanottuun…
Kuntotestausta Karhuhallissa
Karhuhallissa testataan kuntoa maanantaina 26.11.2018 kävelytestillä ja Cooperin testillä.
Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan Ilmastotalkoot Satakunnassa –tapahtumaan
Ilmastotalkoot Satakunnassa –tapahtuma järjestetään 27.11.2018 jo kymmenettä kertaa. Tapahtumassa mietitään tänä vuonna keinoja hallita ilmastonmuutosta kiertotalouden kautta.
Tekojääradan yleisövuorot käynnissä
Tekojääradan normaalit yleisövuorot ovat alkaneet. Yleisövuoroja on niin mailallisia kuin mailattomia.
Purkua valmistelevat työt käyntiin Herralahden koululla
Herralahden koululla tehdään tällä hetkellä rakennusten purkua valmistelevia töitä. Varsinaiset purkutyöt päästään aloittamaan aikaisintaan marras-joulukuun vaihteessa, kun urakkasopimuksen valitusaika päättyy.
Päivä paloasemalla -tapahtuma avaa paloasemien ovet ympäri Satakuntaa
Onko sinusta kodin palopäälliköksi? Miten palomiehen varusteet puetaan? Kuinka sammutusvälineitä käytetään ja miten palavasta huoneesta poistutaan? Paloturvallisuusviikon aloittava Päivä Paloasemalla®…
Porin ja Mäntyluodon välillä korjataan tasoristeyksiä
Porin ja Mäntyluodon välillä tehdään tasoristeyksien korjaustöitä kolmessa eri kohdassa.
Annankatu suljetaan Liisantorin kohdalta – kadulle koululaisten kulkuväylä välituntialueelle
Annankatu suljetaan moottoriajoneuvoliikenteen läpiajolta Liisankadun ja Mikonkadun väliseltä osuudelta 20. marraskuuta alkaen. Liikennejärjestelyllä varmistetaan Liisankatu 20:ssä toimivan koulun oppilaiden turvallinen…
Arkkitehtuurikilpailu Porin Aarteesta alkaa
Arkkitehtuurikilpailu Porin Aarteesta alkaa tänään. Tehtävänä on suunnitella kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti elämyksellinen korttelikokonaisuus Satakunnan Museon ympäristöön.
ARKKITEHTUURIKILPAILU PORIN AARTEESTA ALKAA
Arkkitehtuurikilpailu Porin Aarteesta alkaa tänään. Tehtävänä on suunnitella kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti elämyksellinen korttelikokonaisuus Satakunnan Museon ympäristöön.