Uutisarkisto

Circwaste

Purkukatselmuspilotointi alkaa Porin kaupungin kohteissa

Purkukatselmus on ennen purkutöiden aloitusta suoritettava menettely, jonka avulla suunnitellaan ja toteutetaan turvallinen ja tavoitteiden mukainen purkutyö. Purkukatselmusohjeella on tarkoitus…
Kesätapahtuma

Turha lähteä kauas, kun Porissakin tapahtuu

Pori on suosittu kesäkaupunki tapahtumarintamalla. Tänäkin kesänä Porissa on tarjolla monenlaista ohjelmaa niin aikuisille kuin lapsille.
Osallisuusseminaari

Porista halutaan vuorovaikutteinen kaupunki – osallisuusmalli ja -agentit avuksi

Pori on profiloitunut osallisuuden edelläkävijänä luodessaan ensimmäisten joukossa omaa osallisuus- ja vuorovaikutusmallia. Tämä on herättänyt kansallista ja kansainvälistä kiinnostusta. Tavoitteena…
SuomiAreena

Porin kaupunki ja Mediahub Helsinki ovat tehneet SuomiAreenan jatkosopimuksen

SuomiAreena järjestetään Porissa tulevinakin vuosina, kun Mediahub Helsinki ja Porin kaupunki ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tapahtumasta vuoteen 2023 asti.
Vilinää Avoimet Kylät -tapahtumassa

Yli 500 kylää osallistuu Avoimet Kylät -tapahtumaan lauantaina – myös Porin kylissä tapahtuu

Lauantaina 10. kesäkuuta vietetään valtakunnallista Avoimet Kylät -tapahtumapäivää. Yli 500 kylää Suomessa järjestää erilaista tekemistä sekä asukkaille että vierailijoille. Porista…
Sijainti kuvassa

Riihikedon korttelin 22 (tyttöjen ammattikoulu) käyttötarkoitusta muutetaan asemakaavalla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 7.6. – 6.7.2018
Nuori Pori Harrastaa 2018

Nuori Pori Harrastaa 1.9.2018 - vielä ehtii ilmoittautua mukaan!

Yhdistykset voivat varata ilmaisen paikan Satakunnan suurimpaan harrastustapahtumaan.
Tuomarinkulma

Päärnäisten (Tuomarinkulma) korttelin 28 ja katualueen asemakaavan muutos luonnosvaiheessa

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos nähtävillä 7.6. – 6.7.2018.
Sijainti opaskartalla

Reposaaren leirintäalueen kaava luonnosvaiheessa

Kaavaluonnos ja päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 7.6. – 6.7.2018.
Framil-tikkari

Kirjurinluodossa ollaan viikonloppuna Framilla

Porin suurtapahtumakesä alkaa perjantaina, kun partiotapahtuma Framil käynnistyy Kirjurinluodossa. Tapahtumaan osallistuu lähes 3 000 ihmistä ympäri Suomea. Ohjelmassa on myös…