Uutisarkisto

Kaupunginhallituksen nuija

Ruosniemen koulun tilalle uusi koulu

Pääosin alkuperäiskunnossa olevan Ruosniemen koulun tilat sellaisenaan eivät vastaa enää nykypäivän opetuksen tavoitteita ja tarpeita.
Matkakeskus

Ylityökielto voi aiheuttaa Porissa heikennystä palveluihin sekä poikkeuksellisia aukioloaikoja

Useiden kunta-alan työntekijäjärjestöjen julistamat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttavat myös jossain määrin Porin palveluihin. Yksi iso vaikutuksen alaisuudessa oleva asia on…
Rakkauskarhu

Lasten vaaleissa annettiin 1353 ääntä – sydänkarhu on voittaja

Porin kaupungin järjestämässä lasten vaalissa lapset pääsivät äänestämään kaikilla 31 vaalipaikalla.
Jokimaisema

Porin tulvasuojelutilanteen ennustettavuus heikentynyt – joen pinnan tasoa seurataan

Kokemäenjoen tulvatilanteen ennustettavuus on heikentynyt. Kokemäenjokeen muodostuu pintahyydettä, jonka seurauksena syntynee joenpintaa nostavia hyydepatoja.
Esiopetus_syksy2017_kuvaJennaLindfors.jpg

Esiopetukseen haku käynnistyy Porissa | Preschool in English at Cygnaeus school

Porin kaupunki järjestää esiopetusikäisille eli 6-vuotiaille lapsille perusopetuslain mukaista maksutonta esiopetusta toimintakaudella 20.8.2018–31.5.2019.
Silta

Pormestarinluodon liikekeskuksesta tontinluovutuskilpailu Porissa

Pormestarinluodon alueella Porissa alkaa tontinluovutuskilpailu. Kilpailu koskee Pormestarinluodon elinkaarensa päässä olevan liikekeskuksen korvaamista nykyistä tehokkaammalla ja asuntopainotteisemmalla kokonaisuudella.
Kokemäenjoki

Porissa tulvavaara on pienentynyt – tulvasuojelun tasoa lasketaan

Porin tulvasuojelun valmiutta lasketaan keskimmäiseltä tasolta alimmalle tasolle, koska tulvavaara on pienentynyt.
Asuntomessut

Porilaisuus, naapurit, tulevaisuus ja hyvä arki – näistä on ensi kesän Asuntomessut Porissa tehty

Asuntomessuilla Porissa ylistetään porilaisuutta, naapureita, tulevaisuuden asumista ja sujuvaa arkea. Kaikki kiteytyy hyvään asumiseen läpi ihmiselämän.
SuomiAreena logo

SuomiAreena mukana perustamassa kansainvälistä keskustelutapahtumien verkostoa

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena on mukana perustamassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistä keskustelutapahtumien Democracy Festival -verkostoa.
Karjarannantien liikennevalot

Suomen ensimmäiset kameratekniikkaan perustuvat liikennevalot parantavat liikenneturvallisuutta Karjarannantiellä

Porissa Karjarannantiellä otettiin käyttöön Suomen ensimmäiset väyläohjatut liikennevalot, joissa ajoneuvojen tunnistuksessa käytetään edistyksellistä kameratekniikkaa.