Uutisarkisto

Huutomerkki

Satakunta osa lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä – ohjeita Poriin

Suomessa todetun H5N1-tyypin lintuinfluenssan vuoksi Ruokavirasto on 20. heinäkuuta perustanut tartuntavyöhykkeen, johon myös Satakunnan maakunta kuuluu. Tartuntavyöhykkeellä siipikarjan ja vankeudessa…
Kävelykatu

Porin keskustan uuden pysäköintiopastusjärjestelmän toteuttaminen hyvässä vauhdissa

Porin ydinkeskustan alueella on tehty tänä kesänä pysäköintiopastusjärjestelmän uudistustöitä. Perinteiset opastekyltit on jo pääosin asennettu eri puolille keskustaa, ja reaaliaikaisten…
Vaaleita kuppeja sekä teepannu pöydällä, taustalla Ohjaamon logo.

Ohjaamo Porin kierrätystapahtumassa tavara vaihtaa omistajaa maksutta

Ohjaamo Pori kannustaa tekemään kotona inventaarion ja lahjoittamaan hyväkuntoista käyttötavaraa ensi viikolla 24.–27. heinäkuuta järjestettävään kierrätystapahtumaan. Maanantaina ja tiistaina kaikenikäiset…
Huutomerkki

Esperin Hoivakoti Käenpesän Legionella-löydös - torjuntatoimenpiteet onnistuneet

Luvialla sijaitsevan Esperin Hoivakoti Käenpesän vesijohtovedestä tehdyissä tutkimuksissa löytyi huhtikuussa Legionella-bakteeria. Torjuntatoimenpiteet on tehty ja ne on todettu onnistuneiksi näytteenotoin
Karttakuva Tullipuominkadun muuttuvista liikennejärjestelyistä

Muutoksia Tullipuominkadun liikennejärjestelyissä ensi viikosta alkaen

Alkuosa Tullipuominkadun oikeustalon puoleisesta ajokaistasta välillä Isolinnankatu-Vähälinnanakatu suljetaan liikenteeltä maanantaina 17. heinäkuuta kello 17 alkaen. Ajokaista poistuu käytöstä osoitteessa Tullipuominkatu…
Porin maauimala kesällä 2023

Maikkala Splash -vesiliikuntatapahtuma valtaa maauimalan 27. heinäkuuta

Maauimalassa järjestetään lasten ja nuorten oma hauska vesiliikuntatapahtuma torstaina 27. heinäkuuta. Porin Lasten- ja Nuortensuojelu säätiön ja kaupungin liikuntapalveluiden yhteistyönä…

Poosjärven patojärjestelyt muuttuvat loppukesällä

Porin kaupunki kunnostaa Noormarkun Poosjärvestä laskevassa Poosjoessa olevan pohjapadon. Lisäksi Poosjoen ja Takalampinniityn välissä kulkevan reunapenkereen takana olevan taustaojan suulle…
Kirjurinluodon uimaranta ja Kokemäenjoki hellepäivänä

Muistutus yleisten uimarantojen kielloista

Porin kaupungin terveysvalvonta muistuttaa tupakointikiellosta ja koirien ulkoiluttamisesta yleisillä uimarannoilla. Alla kieltoja koskevat lain kohdat.
Käsi ojentamassa maksukortti linja-auton kortinlukijaan

Porin busseissa lähimaksu kiilasi käteisen ohi suosituimpana maksutapana

Porin joukkoliikenteessä noin kuukausi sitten käyttöön otettu lähimaksu on noussut yhdeksi käytetyimmistä maksutavoista. Suosituin maksutavoista on kuitenkin Waltti Mobiili-sovellus.
kesätaide taiteilija

Liinaharjassa perjantaina koko perheen yhteisötaidetapahtuma – tarkkaavaisuutta liikenteessä

Perjantaina 14. heinäkuuta Liinaharjan vastaanottokeskuksen viereisellä Langintien kevyenliikenteenväylällä vietetään yhteisöllistä katutaidetapahtumaa kello 9.30–12.30. Erillisiä liikennejärjestelyjä ei ole, mutta alueella liikkuvien…