Uutisarkisto

Keltainen Ruosniemen päiväkoti

Ruosniemen vanhassa päiväkodissa tehty jälleen ilkivaltaa

Ruosniemessä Ylikyläntien ja Alikyläntien risteyksessä sijaitsevaan vanhaan kiinteistöön on kohdistunut vuonna 2015 päättyneen päiväkotitoiminnan jälkeen toistuvasti ilkivaltaa. Viime viikkoina häiriköinti…
Villa Mairea Noormarkussa

Alvar Aalto 125 vuotta – tutustu Aallon kohteisiin Satakunnassa

Alvar Aallon syntymästä tulee 3. helmikuuta 2023 kuluneeksi 125 vuotta. Silloin myös Porissa liputetaan suomalaiselle arkkitehtuurille ja muotoilulle.
Havainnekuvassa Eteläpuistosta katsottuna uudisrakennus ja nykyinen ruotsinkielinen koulurakennus iltavalaistuksessa.

SKiB-kampuksen suunnittelu valmis

Säätiön kampuskokonaisuus laajenee puolikkaan korttelin kokoiseksi Porin keskustassa. Suunnitelman mukaan koulun tilat peruskorjataan kokonaisuudessaan ja lisäksi rakennetaan uudisrakennusosa Mikonkadun ja…
Kesäinen jokiranta

Nuorten työllistymistä tuetaan jälleen kesätyöpaikkatuen ja kesäsetelien avulla

Porin kaupunki jatkaa nuorten kesätyöskentelyn tukemista. Työnantajat voivat hakea kesätyöpaikkatukea ja lisäksi kaikille porilaisille 9.-luokkalaisille jaetaan henkilökohtaiset kesätyösetelit. Tukiin oikeuttavat…
Mainoskuva tapahtumasta

Komiikalla nuorten yksinäisyyttä vastaan Besties with Pori -tapahtumassa

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima Monikielinen Ohjaamo -hanke ja Porin Ohjaamo järjestävät yhdessä alle 30-vuotiaille porilaisille nuorille ilmaisen Besties with Pori -tapahtuman 15.…

Päivä kruunupäänä – Kruunupää 20 vuotta!

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään juhlavuosi alkaa 10.–11. helmikuuta kaksipäiväisellä tapahtumalla.
Palkitut henkilöt kunniakirjat kädessään rivissä seisomassa Raatihuoneen vanhassa juhlasalissa kattokruunun alla.

Porisuhdeneuvoja Luukkone on Porilainen Maineteko 2022

Porin kaupungin kampanjaan kuuluva Porisuhdeneuvoja Luukkone -hahmon produktiotiimi on saanut Porilainen Maineteko 2022 -palkinnon. Yli kahdeksan miljoonaa näyttökertaa ainoastaan kaupungin…
Ilmakuva tyhjästä tontista

Porin kaupunki on käynnistänyt maapoliittisen ohjelman uudistamisen

Maapoliittinen ohjelma on osa Porin kaupungin kehittämisstrategiaa, jolla luodaan edellytykset suunnitella ja toteuttaa pitkäjänteisesti kaupungin maankäyttöä, rakentamista sekä niihin liittyvää…
Talvinen jokiranta

Vesistötilanteen ennustettavuus on parantunut – tulvasuojelun valmiutta lasketaan

Vesistötilanteen helpottumisen myötä Porin kaupungin patoturvallisuusorganisaation valmius lasketaan 1. tasolle. Kaarisillan jääpadon irrottua joki on pääosin auki. Vaikka sään pakastumisen…
Etualalla Kokemäenjokeen kasautuneita jäälauttoja limittäin. Taustalla Kirjurinluodon puita ja harmaa talvitaivas.

Kaarisillan jääpato on irtautunut – tilanne jatkuu rauhallisena

Luotsinmäenhaarassa viime viikot ollut jääpato on irtautunut Kaarisillan kohdalta ja lähtenyt liikkumaan alavirralle.