Uutisarkisto
Jyrki Kankaan muistomerkin portaat ja ylätasanne avataan yleisölle kesäksi
Jyrki Kankaan aukiolla Kirjurinluodossa sijaitsevan Bass String Wings -muistomerkin portaat ja ylätasanne avataan yleisölle keskiviikosta 26. huhtikuuta alkaen.
Satakuntaan valmistellaan kahta työllisyysaluetta
Satakunnan kuntajohtajat neuvottelivat 20. huhtikuuta TE-palvelut 2024 –uudistuksen aluejaosta ja sopivat, että Satakunnan valmistelua jatketaan kahden työllisyysalueen mallilla. Vaihtoehtoisia työllisyysaluejakoja…
Kalaholman avoimen päiväkodin toiminta jatkuu myös syksyllä
Varhaiskasvatuksen avoimen päiväkodin toiminta Kalaholmassa jatkuu myös ensi syyskuussa. Lisätietoja löydät nettisivuiltamme www.pori.fi/avoinvaka
Niittäjänsilta pyritään asentamaan paikoilleen torstaina – isojen veneiden vesillelasku mahdollista sillan asennustöiden yhteydessä
Karjarannan asuntomessualueen ja Hevosluodon yhdistävän Niittäjänsillan asennustyöt on tarkoitus aloittaa tulevana torstaina. Mikäli asennustyöt sujuvat suotuisasti, voi Raumanjuovan ylittävää siltaa…
Vappufiilis kattoon Nuorisovaltuuston bileissä
Porin Nuorisovaltuusto käynnistää vapun juhlinnan porilaisille nuorille. Perjantaina 28. huhtikuuta 2023 Nuorisovaltuusto järjestää 13–17-vuotiaille nuorille vapputeemaiset bileet Porin Nuorisotalolla.
Hiihtokausi päättyi pääsiäisenä, Isomäen ladut tiiviissä käytössä kauden loppuun asti
Porissa päästiin nauttimaan menneenä talvena poikkeuksellisen pitkästä hiihtokaudesta. Säilölumesta tehty Isomäen latu avattiin hiihtäjille 17. marraskuuta ja latuja ylläpidettiin aina…
Lastenkulttuurikeskuksen uusi Perhosbaari-taideteos Väinölän Perhospuistoon
Perhosia luokseen houkutteleva teos sijoitetaan paikalleen lasten kanssa tiistaina 2. toukokuuta kello 10.30.
Luontomatkailuun panostetaan Porissa
Porin luontomatkailua on edistetty uusin toimin parantamalla luontoreittien sisältö- ja karttapalveluja. Alueelta löytyy matkailullisesti potentiaalisia reittejä ja esimerkiksi Selkämeren kansallispuisto…
Porin lukion lehtori Jari Leivo on vuoden 2023 historian ja yhteiskuntaopin opettaja
Porin lukion lehtori Jari Leivo valittiin Jyväskylässä lauantaina 22.4.2023 järjestetyillä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton, HYOL ry:n, kevätpäivillä vuoden 2023…
Kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina – voit tuttuun tapaan seurata kokousta etänä
Porin kaupunginvaltuusto kokoontuu kevätkauden neljänteen kokoukseensa maanantaina 24. huhtikuuta kello 18 alkaen.