Uutisarkisto

Kättelevät karhut kaupungissa

Kaupunginjohtaja Lauri Inna vastaanotti Kadettikunnan ansiomitalin Porin prikaatissa Säkylässä

Puolustusministeri Mikko Savola on myöntänyt Kadettikunnan hallituksen esityksestä Porin kaupunginjohtaja Lauri Innalle Kadettikunnan ansiomitalin.
karhupatsas jolla päässä ylioppilaslakki

Opiskelijakaupungin vappukarkelot alkavat maanantaina – kaupunkilaiset on kutsuttu mukaan

Usean eri alan opiskelijat eri värisissä haalareissaan Porin yliopistokeskuksesta, Satakunnan ammattikorkeakoulusta sekä Diakonia-ammattikorkeakoulusta aloittavat vapun vieton maanantaina. Tänä vuonna kaupungin…
Pohjoispuisto

Katujen puhdistustyöt jatkuvat Porin keskustassa – huomioi siirtokehotukset

Katualueiden puhdistustöitä tehdään seuraavaksi Etelä- ja Pohjoispuistoissa sekä Rautatienpuistokadulla ja Koulukadulla. Puhdistuksen sujuvoittamiseksi pysäköintiä joudutaan jonkin verran rajoittamaan keskustan katualueilla…

Kansallisen veteraanipäivän juhla Porin Lyseosalissa 27.4.2023 - ohjelmassa myös seppeleenlaskut muistomerkeillä

Porissa perinteinen kansallisen veteraanipäivän juhla järjestetään Lyseosalissa torstaina 27. huhtikuuta kello 14.00 alkaen. Juhlaan osallistuville tarjotaan kakkukahvit tuntia ennen tilaisuuden…

Taidekoulun kevätnäyttely esillä Poriginal Galleriassa

Porin taidekoulu avaa lasten ja nuorten kevätnäyttelyn Poriginal Galleriaan 22.4.–9.5. Iloisen värikäs näyttely rakennetaan sirkus- ja karnevaaliaiheisista oppilastöistä.
Valokuva kannettavasta tietokoneesta

Porin viestintäkyselyyn satoja vastauksia – Eniten tietoa halutaan asumisesta, vapaa-ajasta ja päätöksenteosta 

Porin kaupungin viestintäyksikkö kyseli helmikuussa kuntalaisten tavoista ja toiveista saada tietoa kaupungin palveluista eri kanavilla.
Katujen puhdistus

Katujen kevätsiivous käynnissä – keskustan katualueilla siirtokehotuskylttejä

Yöpakkasten väistyttyä Porissa on päästy pääsiäisen jälkeen käynnistämään katujen puhdistustöitä. Siivoaminen on alkanut tuttuun tapaan vilkkaasti liikennöidyiltä pääkaduilta, ja tällä…

Asukas- ja veneilyillassa keskusteltiin Jokikeskus-hankkeen etenemisestä ja ajankohtaisista veneilyasioista

Satakunnan Museossa järjestettiin torstaina 13. huhtikuuta asukas- ja veneilyilta Jokikeskus-hankkeeseen, jokirannan uudistuksiin ja tulevan kesän veneilypalveluihin liittyvistä ajankohtaisista asioista. Illan…
lempipaikat porisans noormarkku

Tervetuloa Noormarkun asukastilaisuuteen!

Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Seuraava tilaisuus on Noormarkussa keskiviikkona 26. huhtikuuta.
Rakkaudella porilaisille nuorille -leima

Kaupunginhallitus myönsi hyvinvointirahaa Rakkaudella porilaisille nuorille -hankkeisiin

Kaupunginhallitus päätti 17. huhtikuuta pitämässään kokouksessaan myöntää vuodelle 2023 hyvinvointirahaa viidelletoista Rakkaudella porilaisille nuorille -hankkeelle.