Uutisarkisto
Earth Hour -teemaviikolla puhutaan ympäristöteoista – ”Voi aloittaa pienin askelin”
Tällä viikolla vietetään Earth Hour -teemaviikkoa Porin kouluissa ja päiväkodeissa. Keskiviikkona 29. maaliskuuta oppilaitoksissa nautitaan aiempien vuosien tapaan ilmastoystävällinen lounas.…
Porin Kinokellarista historiikki – osallistu kyselyyn
Porin Kinokellari on yksi Suomen vanhimmista edelleen aktiivisesti toimivista kuntakinoista. Nyt Kinokellarin toiminnasta tehtävää historiikkia varten on avattu kysely Kinokellariin…
Matti Mattsson -uintikisat vaikuttavat keskustan uimahallin yleisövuoroihin tulevana lauantaina
Porin keskustan uimahallissa lauantaina 25. maaliskuuta järjestettävät Matti Mattsson -uinnit aiheuttavat muutoksia hallin yleisövuoroihin.
Ympärivuorokautinen eläinlääkäripäivystys Porissa saattaa alkaa kesäkuussa
Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristölautakunta hyväksyi kokouksessaan 22. maaliskuuta 2023 esityksen ja Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n välisen hankintasopimuksen päivittämisestä. Päivitetyn sopimuksen…
Porin kaupunki ja Keräämö Oy mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa
Porin kaupunki sekä kunnallinen jätehuoltoyhtiö Keräämö Oy ovat mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa, joka käynnistyy 13. huhtikuuta ja kestää kesäkuuhun…
Viron suurlähettiläs vieraili Porissa
Kaupungintalolla nähtiin maanantaina 20. maaliskuuta sinivalkoisen lippumme vieressä sinimustavalkoinen lippu, kun Viron delegaatio suurlähettiläs Sven Sakkovin johdolla tapasi illallisen merkeissä…
Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli pääosin hyvää tai tyydyttävää vuonna 2022
Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimiala vastaa Porin ja Harjavallan kaupunkien ja teollisuuden yhteisestä ilmanlaadun mittauksesta. Juuri valmistuneen mittausraportin mukaan Porissa…
Voimassa olevien venepaikkavarausten uusiminen käynnissä - uudet asiakkaat pääsevät tekemään varauksia huhtikuussa
Porin kaupungin ylläpitämien Meri-Porin, Sandön, keskustan jokisataman ja Joutsijärven venepaikkojen uudelleenvarausjakso kesän 2023 veneilykaudelle on auennut nykyisille asiakkaille. Venepaikat varataan…
Kaupunki tarjoaa peltoja vuokralle – tarjouskilpailu käynnissä
Porin kaupunki omistaa noin 1300 hehtaaria peltoa, jota vuokrataan maatalouskäyttöön 1–5 vuoden vuokrasopimuksilla. Vapaat peltopalstat vuokrataan vuosittain tarjouskilpailun perusteella, ja…
Teemailta huoltajille nuoren itsesäätelyn tukemiseksi ja ahdistuksen ennaltaehkäisemiseksi
Porin Lyseosalissa järjestetään tiistaina 28. maaliskuuta kello 18 maksuton teemailta, jossa kerrotaan nykynuoren kohtaamista tunne-elämän ja arjen haasteista sekä huoltajan…