Soveltavaa liikuntaa
Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikeus osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista.
Liikuntapalvelut tarjoaa erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille Sporttis-kerhoja ja uintikerhoja sekä aikuisille ja ikääntyneille erilaisia matalan kynnyksen liikuntaryhmiä.
Liikuntapalvelut järjestää yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia soveltavan liikunnan tapahtumia ja leirejä.
Liikuntatoiminnan lisäämiseksi yhteistyö vammais- ja eläkeläisjärjestöjen kanssa on tärkeää.
Soveltavan liikunnan ryhmät lapsille ja nuorille 13.1.-27.4.2025
Sporttikset, Kuninkaanhaan koulu
Sporttis, lapset (7-12 -vuotiaat)
Keskiviikko klo 17.30-18.30
Sporttis, nuoret (yli 13-vuotiaat)
Keskiviikko klo 18.45-19.45
Sporttiskerhot ovat liikuntakerhoja eri ikäisille lapsille ja nuorille, joilla on jokin vamma tai muu erityisen tuen tarve. Sporttiksessa kokeillaan monipuolisesti eri liikuntalajeja mukavalla porukalla! Jokaisessa ryhmässä on ohjaajan lisäksi apuohjaajia. Mikäli lapsella/nuorella on tarvetta omalle henkiläkohtaiselle avustajalle, huoltajien tulee järjestää se itse.
HUOM! Käynti Kuninkaanhaan koululle urheilutalon puoleisesta ovesta.
Hinta, Sporttikset
31,50 €/ryhmä/kausi
Uintiryhmät, Keskustan uimahalli
Edistyneiden erityisuimareiden uintiryhmä
Maanantai klo 18.30-19.15 (uintiaika altaalla)
Uimataitovaatimus 50 m itsenäisesti.
Uintiryhmässä uidaan radalla 3, joka on pitkä rata. Apuna käytetään räpylöitä, lautoja, pötkylöitä ym.
Ryhmässä on yksi vastuuohjaaja sekä apuohjaaja. Uimareiden tulee olla pukuhuoneissa omatoimisia.
Kokoontuminen altaalla klo 18.30.
Räpylä-ryhmä
Torstai klo 17.15-18.45
Uimataitovaatimus 10 m itsenäisesti.
Räpylä-ryhmä soveltuu lapsille, jotka osaavat itsenäisesti uida 10 m ja pidemmillä matkoilla pärjäävät vedessä räpylöillä.
Ryhmässä on yksi vastuuohjaaja ja lisäksi apuohjaajia. Uinti tapahtuu radoilla 7-8 (25 m), matalassa osassa.
Kokoontuminen uimahallin kahviossa klo 17.15, josta mennään ohjaajien johdolla pukuhuoneisiin.
Uintikerho
Torstai klo 18.45-20.00
Uimataitovaatimus 25 m itsenäisesti. Uintikerhossa uidaan enemmän itsenäisesti, pitkää matkaa, harjoitellaan tekniikkaa ja hyppyjä.
Ryhmässä on yksi vastuuohjaaja ja lisäksi apuohjaajia.
Kokoontuminen uimahallin kahviossa klo 18.45, josta mennään ohjaajien johdolla pukuhuoneisiin.
Erityislasten uimakoulu Keskustan uimahallissa
sunnuntaisin 16.3., 23.3., 30.3. ja 6.4.2025
klo 8.30-10 (4 krt)
Pienryhmästä hyötyville erityistä tukea tarvitseville 6-10 -vuotiaille lapsille. Mikäli lapsella on tarvetta henkilökohtaiselle avustajalle, huoltajien tulee järjestää se itse. Huom. uimakoulun hinta 28 €/lapsi.
Hinta, uintiryhmät
50 €/ryhmä/kausi
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset kaikkiin ryhmiin 2.1.2025 klo 9.00 alkaen liikuntapalvelujen verkkokaupan kautta osoitteessa www.pori.fi/liikuntakauppa. Ryhmät lisätään verkkokauppaan näkyviin joulukuun aikana.
Tutustu verkkokaupan ilmoittautumis- ja peruutusohjeisiin.
Maksamattomat ilmoittautumiset poistuvat järjestelmästä. Liikuntapalvelut ei laskuta osallistumismaksuja.
Talvilomaviikolla (vko 8) ei järjestetä ohjattuja ryhmiä.
Seurojen ja yhteisöjen sovelletun liikunnan ryhmät
Kirjurinluodon Liikunta-Arena, Tempputehdas:
Soveltavaa liikuntaa parkour- ja temppuilualueilla esikoulu- ja yläkouluikäisille 6-10 hengen ryhmissä. Lisäksi on mahdollisuus tilata liikkuvaa ohjausta soveltavaan parkouriin ja temppuiluun Porin alueella.
Liikuntaseura Pori ry:
Erityisliikuntaryhmä 7-12 -vuotiaille lapsille. Tutustutaan seuran eri lajeihin leikkien ja temppuillen, mm. telinevoimistelua ja cheerleadingia.
Musan Salama ry:
Pallosalamat
Porin Pyrintö ry:
Nuorten ja aikuisten uintiryhmä
Porin Tarmo ry:n voimistelujaosto:
Erityistä Voimaa -ryhmä on matalan kynnyksen voimisteluryhmä.
Porin Ässät ry:
Special Hockey
Satakunnan Samdy ry:
Nepsylasten ryhmä, erilaista liikuntaa lasten ehdoilla. Tarkoitettu 5-10 -vuotiaille erityislapsille.
Nepsynuorten ja nuorten aikuisten toiminnallinen ryhmä, alaikäraja 15 v. Mm. lautapelejä, leffoja, keilailua, minigolfia.
Satasirkus ry:
Sirkusryhmä Huippu erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille sekä sirkusryhmä Minihuippu erityistä tukea tarvitseville lapsille.