Opiskelu

Satakunnan Urheiluakatemian toiminta käsittää urheilijan polun vaiheet yläkoulutoiminnasta huippu-urheiluun saakka. Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman yläkoulutyön tavoitteena on, että urheilusta innostunut nuori saa hyvät valmiudet ja edellytykset urheilijan uralle sekä toisen asteen opintoihin. Urheilijan polulla nuoruus- ja valintavaiheessa lapsuusvaiheen laatutekijöistä kehittyy huippuvaiheen mahdollistavia menestystekijöitä; innostus kasvaa intohimoksi, monipuolisista liikuntataidoista jalostuvat vahvat lajitaidot, hyvä harjoitettavuus tarkentuu systemaattiseksi harjoitteluksi ja urheilulliset elämäntavat luovat edellytykset terveeksi urheilijaksi kasvulle. Satakunnan Urheiluakatemian yläkouluvaiheen toiminnassa ovat mukana Porissa Kuninkaanhaan urheiluyläkoulu, Länsi-Porin liikuntapainotteinen yläkoulu sekä Björneborgs svenska samskola. Kankaanpäässä toiminnassa on mukana Pohjanlinnan liikuntapainotteinen yläkoulu ja Raumalla Raumanmeren yläkoulu.

Opiskelu

Toisella asteella urheilun ja opiskelun yhdistämisen perustana toimii Suomessa 15 urheilulukiota ja 16 ammatillisen koulutuksen järjestäjää, joiden tehtävänä on tarjota urheilusta motivoituneille nuorille ympäristö, jossa opiskelu on mahdollista yhdistää tavoitteelliseen valmentautumiseen. Satakunnan Urheiluakatemian toiminnassa toisella asteella ovat lukioista mukana Porin lukio, jossa tarjolla on Satakunnan ainoa urheilulinja (Porin lukion urheilulinjalla on opetusministeriön päätöksen mukaisesti urheilupainotteisen opetuksen erityinen koulutustehtävä), BSS Gymnasium, Ulvilan lukio, Nakkilan lukio, Harjavallan lukio, Kankaanpään Yhteislyseon lukio, Merikarvian lukio sekä Rauman Lyseon lukio. Lisäksi toisella asteella mukana ovat ammatilliset oppilaitokset WinNova ja Sataedu.

Huippuvaiheen kaksoisuramalleja ovat urheilu ensimmäisenä ammattina, urheilun ja opiskelun yhdistäminen sekä urheilun ja muun työn yhdistäminen. Merkittävä osuus suomalaisista huippu-urheilijoista suorittaa korkeakouluopintoja urheilu-uransa aikana. Urheiluakatemioissa on jäseninä noin 1500 korkea-asteella opiskelevaa urheilijaa. Satakunnan Urheiluakatemia tekee tiivistä yhteistyötä korkea-asteella Satakunnan Ammattikorkeakoulun kanssa.

Oppilaitokset ovat tärkeässä asemassa mahdollistamassa nuoren urheilijan mahdollisuuksia kehittyä sekä opiskelijana että urheilijana.

Satakunnan Urheiluakatemian yhteistyöoppilaitokset