Uutisarkisto
Itätuulen koulussa koronavirustartunta – TUL:n iltapäiväkerhossa todettu altistuminen
Porin Itätuulen koulussa 2 B -luokan oppilas on sairastunut lauantaina 14. marraskuuta lieväoireiseen koronavirukseen. Kyseinen henkilö on osallistunut tartuttavuusaikana myös…
Palvelukoti Jokihelmen Sinikello-osaston henkilökuntaa karanteeniin korona-altistuksen vuoksi
Porin perusturvan palvelukoti Jokihelmen Sinikello-osaston henkilökuntaa on altistunut koronavirukselle. Altistuneita henkilökunnan jäseniä on yhteensä 20.
Anna palautetta elämyksellisistä kaupunkireiteistä ja opastuksen uusista ratkaisuista
Porissa avattiin syyskuussa Porin päivän viikonloppuna elämykselliset reitit matkakeskukselta keskustaan ja Kirjurinluotoon. Reittien varrelle on toteutettu monenlaista tekemistä toiminnan ja…
Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu lähettämään joulukortteja ikääntyneille
Kaikkien aikojen iloisin joulukampanja alkaa nyt! Porin kaupunki ja luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 16.11.–11.12.2020.…
Laviassa pääsee nauttimaan kauniista luonnosta
Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Laviasta listalle pääsi 4 viihtyisää kohdetta.
Joulukuusien myyntipaikat huutokaupataan 27. marraskuuta
Joulukuusien myyntipaikat vuokrataan jälleen tuttuun tapaan huutokaupalla. Huutokauppa järjestetään perjantaina 27. marraskuuta kello 11 Teknisen toimialan neuvotteluhuoneessa osoitteessa Valtakatu 4,…
Influenssarokotteelle oma numerovalinta keskitetyssä ajanvarauksessa
Perusturvan keskitetyssä ajanvarauksessa on torstaina 12.11. otettu käyttöön oma numerovalinta influenssarokotteelle. Ajanvaraukseen soittaessa asiakas voi kuulemiensa ohjeiden mukaisesti valita valintanumeron…
Tanssijan kanssa taidemuseossa
Tanssija Taru Aho työskentelee 9.11.-7.12.2020 Porin taidemuseossa, kohtaa yleisöjä ja johdattelee heitä kuvataiteen tutkimiseen liikkeen avulla ja oman kehon aistimuksia…
Viittomakielisiä esittelyjä taidemuseon näyttelyihin
Taidemuseon näyttelyihin voi tutustua viittomakielisen opastuksen avulla. Torstaina 12.11. kello 17 viittomakielinen näyttelyopastus. Opastuksen hinta on 10 EUROA ja pääsylippu…
Puidenhoitotyöt vaikuttavat Itsenäisyydenkadun liikennejärjestelyihin ensi viikolla
Vähälinnankadun ja Vapaudenkadun välisellä osuudella Itsenäisyydenkatua tehdään 17.-20. marraskuuta välisenä aikana puuston hoitoleikkauksia. Työt tuovat muutoksia alueen liikenteeseen ja pysäköintiin.