Uutisarkisto

Esteettömyyden ja saavutettavuuden kunniamaininnan 2024 saajat ja kunniamaininnan luovuttajat

Kaupungin uusi esteettömyyden ja saavutettavuuden kunniamaininta myönnettiin soveltavan liikunnan messuille 

Porin kaupunginhallitus ja vammaisneuvosto päättivät viime vuonna uudesta kunniamaininnasta, jolla huomioidaan esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämistä Porin alueella. Ensimmäistä kertaa jaettava…

Kulttuurimatka Helsinkiin 30.10.2025

Porin lukio järjestää kuluvan vuoden syksyllä kulttuurimatkan Helsinkiin torstaina 30. lokakuuta. Ohjelmaan kuuluu museokäynti ja tanssinäytös Aleksanterin teatterissa.
Ihmisiä Milanon kaupungissa

Pori kehittää nuorten hyvinvointia kansainvälisessä WISH CITIES -verkostossa

Porin kaupungin nuorisoyksikkö on mukana WISH CITIES: Wellbeing Integrated System Cities -verkostossa, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten hyvinvointia eurooppalaisissa kaupungeissa.…
Yyterin konttiravintolat, havainnekuva

Yyteriin haetaan kesän ajaksi ravintolayrittäjiä

Porin Yyterissä on toiminut aiempina kesinä merikonteista koostuva ravintola-alue, Yyterin Dyyniravintolat. Pääosin positiivista palautetta saanut konsepti jatkuu samana aiempien vuosien…
Kuvituskuva Nuori Pori Harrastaa -tapahtumasta vuodelta 2021

Näin Pori Harrastaa -tapahtuma innostaa taas harrastamaan 5.–6. syyskuuta

Kaikille avoin harrastustapahtuma Näin Pori Harrastaa kokoaa harrastukset ja harrastajat jälleen yhteen Porin Karhuhallissa 5.–6. syyskuuta. Harrastustoimijoiden ilmoittautuminen tapahtumaan avautuu…
Luistelijoita tekojääradalla marraskuussa 2021

Lämpimät kelit vauhdittavat luistelukauden päättymistä – myös hiihtolatujen ylläpito on tämän talven osalta loppumassa

Lähestyvän kevään ja lauhtuneen sään myötä kuluvan kauden viimeiset luistelupäivät ovat nyt käsillä. Liisantorin tekojään ylläpito päättyy tänään perjantaina 28.…
Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Sampolantiellä saneerataan vesijohtoa maanantaina

Porin Vesi saneeraa runkovesijohtoa Sampolantiellä maanantaina 3. maaliskuuta. Työn johdosta Sampolantien ajoliikenne on poikki Ojantien risteyksen itäpuolella maanantaina klo 9–16.
linja-auto ja taloja

Porin joukkoliikenteen kesän aikataulut tuovat muutoksia vuorotarjontaan

Porin joukkoliikenteessä kesän aikataulut astuvat voimaan kesäkuun ensimmäisenä maanantaina 2. kesäkuuta. Aikataulujen suunnittelussa on hyödynnetty saatavilla olevaa dataa matka- ja…
Karttakuva Gallen-Kallelankadun muuttuvista liikennejärjestelyistä

Saneeraustyöt tuovat muutoksia Gallen-Kallelankadun liikennejärjestelyihin ensi viikolla

Kauppatorin laidalla osoitteessa Antinkatu 13 sijaitsevan kiinteistön kattosaneeraustyöt jatkuvat rakennuksen sisäpihalla ja tuovat muutoksia Gallen-Kallelankadun liikennejärjestelyihin keskiviikkona 5. maaliskuuta. Gallen-Kallelankatu…
Porin Stadion

Porin stadionin peruskorjauksen tarjouskilpailu käynnistyy

Kesällä 2024 alkanut Porin stadionin peruskorjauksen toteutussuunnitteluvaihe on valmistunut, ja hankkeen tarjouskilpailu avataan lähipäivinä. Stadionin peruskorjauksen kustannukset ovat nousseet suunnitteluvaiheen…